Suoraan sisältöön

2017

Palkintoraati perustelee valintaa seuraavasti:

Aino Ackté työryhmän ja Esmo ry:n monipuolisten musiikin ammattilaisten yhteistyö tuotti Ilkka Kuusiston säveltämän Aino Ackté -oopperan kantaesityksen. Ooppera on kunnianosoitus vahvalle naiselle, jonka käynnistämät oopperajuhlat elävät ja elävöittävät edelleen Savonlinnan kulttuurikaupunkia.

Aino Ackté –kansalaisooppera toteutettiin tiiviissä yhteistyössä ja yhdessä alueen eri toimijoiden kanssa.  Oopperan tuotanto tarjosi alueen suurelle sitoutuneelle harrastajajoukolle ainutlaatuisen kokemuksen taiteellisesta prosessista ammattilaisten rinnalla. Yhdessä.

Palkintoraati perustelee valintaa seuraavasti:

Maisa Häkkinen on Yhdessä –teeman toteuttaja ja verkostoituja, joka toimii sujuvasti yhteistyössä paikallisesti, alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisestikin. Häkkinen puhuu sydämellään niin Mikkelin kuin Saimaan puolesta ja avaa paikallistenkin silmiä oman alueemme ainutlaatuisuudelle.

Aktiivisella kehittämispanoksellaan Häkkinen on vahvasti mukana nostamassa Saimaata, Lakelandia ja koko Suomea matkailun maailmankartalle. Häkkisessä yhdistyvät itsensä likoon laittaminen, päämäärätietoisuus sekä yhteistyötahto ja –taidot, jotka kantavat hedelmää Etelä-Savon ja Saimaan maakunnan hyväksi.

Palkintoraati perustelee valintaa seuraavasti:

Mäntyharjun kunta toimii yhdessä kulttuurisen hyvinvoinnin edistämiseksi. Kunta panostaa ja resursoi määrätietoisesti kulttuuriin ja näkee sen elinvoiman ja hyvinvoinnin lähteenä. Mäntyharjun kunta on aktiivinen yhteistyökumppani alueen kansalaistoimijoiden ja yritysten kanssa. Mäntyharju on profiloitunut kulttuurikunnaksi mm. tekemällä pitkäjänteistä yhteistyötä Taidekeskus Salmelan kanssa.

Tuorein kulttuurimyönteisyyden ja yhteistyötaidon esimerkki on Mäntyharjussa kesällä 2017 nähty Katajainen Kansa –purkutalotaide. Kunnan keskustassa sijaitseva, purkupäätöksen saanut Kataja-kerrostalo nostettiin yhteistyöllä taiteilijoiden ja heidän taiteensa esittämispaikaksi sekä yleisön ja paikallisen yhteisön kohtaamisen paikaksi.