Etelä-Savosta ensimmäinen kestävän kehityksen ja ympäristövastuullisuuden maakunta

24.08.2012

Etelä-Savo on ottamassa ympäristövastuullisuuden ja kestävän kehityksen kilpailueduikseen. Etelä-Savon maakuntaliitto ja Etelä-Savon kauppakamari ovat sitoutuneet lupauksillaan toteuttamaan kansallista tavoitetta vauhdittaa suomalaisyrityksiä kestävään kasvuun ja uudistumiseen ns. puhtaan teknologian avulla.

Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelman mukaisesti cleantech-liiketoiminta on yksi maamme elinkeinopolitiikan painopisteistä. Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on käynnistänyt strategisen ohjelman, jonka tavoitteena on synnyttää Suomeen 40 000 uutta puhtaan teknologian työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä ja kaksinkertaistaa alan liikevaihto noin 20 miljardista eurosta 40 miljardiin euroon vuoteen 2018 mennessä.

Edistääkseen asetettujen tavoitteiden saavuttamista ovat TEM ja Tekes käynnistäneet prosessin, jossa yhdistetään julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimenpiteet kestävän talouden edistämiseksi. Mukana olevat toimijat antavat konkreettisen lupauksensa roolistaan ja toimistaan tavoitteen edistämiseksi meneillään olevassa Lupaus-kampanjassa (www.tem.fi/lupaus).

Uusiutuva Etelä-Savo – ympäristövastuullinen Saimaan maakunta

Etelä-Savon maakunta ensimmäisenä maakuntana Suomessa antoi tänään lupauksensa kestävän talouden edistämiseksi. Etelä-Savon maakuntaliitto lupaa, että maakunnan strategiset toimialat – teknologia- ja puutuoteteollisuus, maa- ja metsätalous sekä matkailu – menestyvät ja toimivat ekotehokkaasti.

- Toimimme maakunnan osaamis- ja innovaatiotoiminnan ja yritysten toimintaympäristöjen kehittämisessä vihreän talouden tavoitteiden mukaisesti. Luomme kasvua, työtä ja hyvinvointia niin, että ympäristölle, ilmastolle ja luonnolle aiheutuu mahdollisimman vähän haittoja, sanoo maakuntaliiton aluekehityspäällikkö Jukka Ollikainen.

- Maakuntaliiton lupaus pohjautuu suoraan maakunnan strategisiin linjauksiin. Lupauksen mukaisesti rahoitusta suunnataan cleantech-liiketoimintaan ja sen toimintaympäristöön, erityisesti resurssi- ja materiaaliteknologian parantamiseen, resurssitehokkaiden teollisuusprosessien kehittämiseen, puhtaan veden ja energian teknologioihin ja ympäristöturvallisuuden lisäämiseen, kertoo Ollikainen lupauksen konkreettisista toimenpiteistä.

Kestävästä kehityksestä kilpailuetua elinkeinoelämälle

Etelä-Savon kauppakamari ensimmäisenä kauppakamarina Suomessa on mukana Lupaus-kampanjassa. Lupauksensa mukaan se sitoutuu edistämään kestävää kehitystä entistä kilpailukykyisemmän toimintaympäristön saavuttamiseksi ja yritysten kasvun ja kannattavuuden lisäämiseksi.

- Toimimme aktiivisesti, vuorovaikutteisesti ja verkottuneesti yritysten, kehittäjäorganisaatioiden ja julkisen sektorin kanssa yritysten ja alueen kilpailukyvyn vahvistamiseksi kestävän kehityksen avulla. Pyrimme lisäämään cleantech-alan yritysten määrää, kasvua ja kansainvälistymistä, kertoo toimitusjohtaja Markku Kakriainen Etelä-Savon kauppakamarista.

Kauppakamari pyrkii lupauksellaan myös parantamaan yritysten toimintaympäristöjä sellaisiksi, että ne kannustaisivat energia- ja materiaalitehokkuuden lisäämiseen jokapäiväisessä elämässä.

Etelä-Savon kauppakamari on aiemminkin ollut aktiivinen ympäristön huomioon ottamisessa yritystoiminnassa. Kauppakamarin teollisuusvaliokunta oli luomassa EcoStart-ympäristöjärjestelmää Suomeen. - Haluamme olla edelleenkin tekemässä uusia avauksia, toteaa toimitusjohtaja Kakriainen.

Maakunnallisten lupausten lisäksi Mikkelin kaupunki julkisti myös oman lupauksensa. Se tähtää ensimmäiseksi digitaalisten palveluiden kaupungiksi Suomessa. Lupaukset annettiin tänään Mikkelissä turva- ja materiaaliteknologian osaamis- ja innovaatiokeskittymä TUMAn avajaisissa elinkeinoministeri Jyri Häkämiehelle.

Lisätietoja maakunnallisista lupauksista:

Etelä-Savon maakuntaliitto: aluekehityspäällikkö Jukka Ollikainen, puh. 040 779 7747, jukka.ollikainen@esavo.fi

Etelä-Savon kauppakamari: toimitusjohtaja Markku Kakriainen, puh. 0400 651 204, markku.kakriainen@chamber.fi

Maakuntaliitto tiedottaa

Tiedotteet 2017

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2012

Tiedotteet 2011

Tiedotteet 2010