Etelä-Savon maakuntaliiton tiedotuslehti. Toukokuu 2013.

Valtuusto koolla Mikkelissä: Etelä-Savo sai uuden hallituksen

Etelä-Savo sai uuden 13-jäsenisen maakuntahallituksen vuosille 2013 – 2016. Hallituksen valitsi Mikkelin Mikaeliin 27. toukokuuta kokoontunut uusi maakuntavaltuusto ensimmäisessä kokouksessaan. Lisäksi valtuusto valitsi itselleen ja hallitukselle kolmijäseniset puheenjohtajistot.


Uuden kauden puheenjohtajat Lenita Toivakka ja Jarkko Wuorinen heti tuoreeltaan median kuvattavina.

Maakuntavaltuuston puheenjohtajana jatkaa seuraavat neljä vuotta kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.) Mikkelistä. Toivakka on johtanut valtuustoa vuodesta 2009. Hän on Mikkelin kaupunginvaltuuston jäsen.

Maakuntahallituksen puheenjohtajaksi valtuusto valitsi savonlinnalaisen toimitusjohtajan Jarkko Wuorisen (kesk.). Wuorinen on Savonlinnan kaupunginvaltuuston jäsen. Myös maakuntahallituksen puheenjohtajan pesti on nelivuotinen. Edellisellä valtuustokaudella Wuorinen oli maakuntavaltuuston ensimmäinen varapuheenjohtaja.

Kakriainen hallituksen johdosta valtuuston varapuheenjohtajaksi

Valtuuston ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valtuusto valitsi  toimitusjohtaja Markku Kakriaisen (kesk.) Mikkelistä. Kakriainen siirtyy valtuuston varapuheenjohtajaksi maakuntahallituksen puheenjohtajan paikalta, jota tehtävää hän hoiti kaksi kautta eli vuodesta 2005. Maakuntahallituksessa Kakriainen vaikutti kaikkiaan 13 vuotta. Kotikunnassaan Mikkelissä Kakriainen istuu valtuustossa.

Maakuntavaltuuston toisen varapuheenjohtajan pestiä hoitaa jatkossa sosiaalidemokraattien Mikko Hokkanen (sd) Kangasniemeltä. Yhteiskuntatieteiden ylioppilas Hokkanen on Kangasniemen valtuuston puheenjohtaja.


Markku Kakriainen (vas.) siirtyi hallituksen johdosta valtuuston puheenjohtajistoon. Mikko Hokkanen on valtuuston toinen varapuheenjohtaja.

Viime valtuustokaudella sosiaalidemokraattien pestillä maakuntavaltuustossa toimi veturinkuljettaja Eino Törrönen (sd) Pieksämäeltä.

Hirvonen jatkaa hallituksen varapuheenjohtajana

Maakuntahallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi valtuusto valitsi uudelleen opiskelija Teemu Hirvosen (sd) Savonlinnasta. Kotikaupungissaan Hirvonen on kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja ja valtuuston jäsen.

Maakuntahallituksen toiseksi varapuheenjohtajaksi valtuusto valitsi ravintoloitsija Pertti Oksan (kok.) Mikkelistä. Oksa on Mikkelin kaupunginvaltuuston toinen varapuheenjohtaja. Oksan varahenkilöksi hallitukseen valittiin edellisen valtuustokauden toinen varapuheenjohtaja Pekka Selenius (kok.) Mikkelistä. Maakuntahallituksessa Selenius on ehtinyt toimia jo kaikkiaan 24 vuotta.


Teemu Hirvonen, Jarkko Wuorinen, Mikko Hokkanen ja Lenita Toivakka tiedottivat valtuustokokouksen jälkeen.

Perussuomalaiset maakuntahallitukseen

Uuden maakuntahallituksen poliittinen kokoonpano muuttui syksyn 2012 kuntavaalitulosten perusteella. Hallituksen 13:sta jäsenestä 5 edustaa keskustaa (+/-0 paikkaa), 4 sosiaalidemokraatteja (+/-0), 2 kokoomusta (-1) ja 2 perussuomalaisia (+ 2). Perussuomalaiset saivat ensimmäistä kertaa edustajansa maakuntahallitukseen. Vihreät menettivät ainoan paikkansa, joka heillä oli hallituksessa ensimmäistä kertaa kaudella 2009 – 2012.

Seuraavat neljä vuotta maakuntahallituksessa istuvat keskustan edustajina puheenjohtaja Wuorisen lisäksi Marisa Hukkanen Rantasalmelta, Kirsi Olkkonen Mikkelistä, Matti Tulla Kangasniemeltä ja Kaija Viljakainen Pieksämäeltä.

Sosiaalidemokraatteja hallituksessa edustavat varapuheenjohtaja Hirvosen lisäksi Markku Lahikainen Mikkelistä, Terttu Salo Pieksämäeltä ja Satu Taavitsainen Mikkelistä.

Kokoomuksesta hallitukseen valittiin Oksan lisäksi Anne Otranen-Silvennoinen Savonlinnasta.

Perussuomalaisista hallitukseen nousivat Tanja Hartonen-Pulkka Mäntyharjulta ja Matti Lundenius Savonlinnasta.

Hallitus uudistui lähes kokonaan

Maakuntahallitus uudistui lähes kokonaisuudessaan. Ainoastaan savonlinnalainen Teemu Hirvonen istui edellisen kauden hallituksessa. Kaikki muut hallituksen puheenjohtajat ja varsinaiset jäsenet ovat uusia.

Paikkansa maakuntahallituksessa jättivät Kakriaisen lisäksi Hannu Auvinen  (kesk.) Sulkavalta, Sampsa Kokko (kok.) Savonlinnasta, Heikki Laukkanen (kesk.) Juvalta, Soili Moilanen (kesk.) Pieksämäeltä, Arto Seppälä (sd) Mikkelistä, Pirjo Tolvanen (sd) Rantasalmelta, Kirsi Torikka (kesk.) Savonlinnasta, Varpu Vaarnamo (vihr.) Savonlinnasta ja Pauliina Viitamies (sd) Mikkelistä.

Vanhan hallituksen jäsenistä Jaana Leskinen (kok.) Pieksämäeltä ja Pekka Selenius Mikkelistä jatkavat uudessa hallituksessa varajäseninä.

Tarkastuslautakuntaan uudet jäsenet

Myös tarkastuslautakunnan puheenjohtajisto vaihtui. Mäntyharjulaisen Marita Mattilan (kesk.) jälkeen puheenjohtajan nuijaa alkaa käyttää Ilkka Paatero (kok.) Heinävedeltä. Varapuheenjohtajaksi valittiin Leena Pekkanen (kesk.) Mäntyharjulta ja jäseniksi Hannu Auvinen (kesk.) Sulkavalta, Anne-Maarit Perälä (sd) Pieksämäeltä ja Vesa Himanen (ps) Mikkelistä.


Marita Mattila keskusteli valtuutettu Veli Liikasen kanssa ennen kokouksen alkua.

Tarkastuslautakunnassa on viisi jäsentä, kuten edelliselläkin vaalikaudella. Keskusta säilytti kaksi paikkaansa ja kokoomus yhden paikkansa. Sosiaalidemokraatit menettivät kahdesta paikastaan toisen perussuomalaisille, jotka nousivat uutena myös tarkastuslautakuntaan.

Valtuusto hyväksyi liiton tilinpäätöksen

Henkilövalintojen lisäksi maakuntavaltuusto muun  muassa hyväksyi liiton tilinpäätöksen vuodelta 2012. Tilinpäätös oli 77 500 euroa ylijäämäinen.

Neljä keskustan edustajaa Savonlinnasta – Leena Kettunen, Aune Kupiainen, Pekka Nousiainen ja Kauko Rauhansalo – jättivät kokoukselle aloitteen, jossa he esittivät maakuntaliiton jäsenmaksun pienennystä kuntatalouden kireyteen vedoten. Aloite esittää, että jäsenmaksuperuste alennettaisiin nykyisestä 15,6 eurosta/asukas/vuosi 9 euroon/asukas/vuosi.

Maakuntavaltuusto on maakuntaliiton ylin päättävä toimielin, joka hyväksyy muun muassa maakuntastrategian, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan. Valtuusto kokoontuu yleensä kaksi kertaa vuodessa.

Maakuntavaltuustossa on 67 jäsentä, vähintään yksi jokaisesta eteläsavolaisesta kunnasta. Valtuutetut ovat omien kuntiensa valtuustojen jäseniä. Valtuuston poliittinen koostumus määräytyy syksyn 2012 kuntavaalien perusteella (keskusta 23, sosiaalidemokraatit 17, kokoomus 12, perussuomalaiset 8, vihreät 3, kristillisdemokraatit 3, vasemmistoliitto 1. Kaikki valtuutetut ovat omien kuntiensa kunnallisvaltuutettuja.


Maakuntavaltuusto kokoontui Mikkelin Mikaelissa.

Kuntien edustajista koostuva edustajienkokous valitsi uuden valtuuston 8. huhtikuuta Mikkelissä.

Lisätietoja antavat puheenjohtajat Lenita Toivakka (kok.), puh. 050 512 2928, Markku Kakriainen, puh. 0400 651 204, ja Mikko Hokkanen, Jarkko Wuorinen (kesk.), puh. 050 537 6707, Teemu Hirvonen, puh. 050 3724507, ja Pertti Oksa, puh. 0500 555 366, sekä maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 770 0515, ja hallinto- ja kehittämisjohtaja Mervi Simoska, puh. 044 770 0491.

Sisällysluettelo JOUSI 5/2013