Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Laajakaista kaikille -hanke Etelä-Savossa
Etelä-Savon maakuntaliitto on käynnistänyt Laajakaista kaikille -valmisteluhankkeen Etelä-Savon maakunnassa. Valtioneuvoston periaatepäätöksen (4.12.2008)  pohjalta käynnistetty valtakunnallinen Laajakaista kaikille -hanke on tarkoitettu haja-asutusalueen laajakaistatarjonnan varmistamiseksi yritystukien avulla (kunnat, kansallinen tuki, EU:n maaseutuohjelmat).
 
Valtioneuvoston periaatepäätöksen mukaan kaikille vakituisille asukkaille sekä yritysten/julkishallinnon vakituisiin toimipisteisiin on tarjottava nopeat, 100 Mbit/s yhteydet vuoden 2015 loppuun mennessä siten, että yhteys (runkoverkko) rakennetaan enintään kahden kilometrin päähän asunnosta/yrityksen toimipaikasta. Viimeisen enintään kahden kilometrin tilaajayhteyden hankkii kukin kuluttaja itsenäisesti. Runkoverkon sekä kuluttajayhteyksien kustannukset selviävät tarjouskilpailun perusteella.


 
Laajakaista kaikille -hankkeessa keskitytään 100 Mbit/s yhteyksien (runkoverkko) hankesuunnitteluun sekä rakentamiseen haja-asutusalueille julkisen tuen avulla. Liikenne- ja viestintäministeriön teettämien arvioiden mukaan 95 prosentille vakinaisista asuinnoista sekä yritysten ja julkishallinnon organisaatioiden vakinaisista toimipaikoista nämä yhteydet toteutetaan 2015 mennessä kaupallisin perustein koko maassa. Tätä laajemman 95–99 % väestöpeiton saavuttaminen edellyttää yritystuen kohdistamista hankkeisiin. Viestintävirasto on rajannut kartalle maantieteelliset alueet, jotka eivät kuulu tukien piiriin.
 
Julkisen tuen runkoverkkohankkeiden kustannukset ovat valtion arvion (2008) mukaan koko maassa noin 200 miljoonaa euroa. Teleyritykset maksavat tästä vähintään kolmanneksen. Julkinen tuki − kaksi kolmannesta − jakautuu valtion, kuntien ja EU:n kesken. 

1.1.2010 voimaan tulleen laajakaistan tukilain mukaan kuntien maksuosuus laajakaistahankkeissa on 8, 22 tai 33 prosenttia hankkeiden tukikelpoisista kustannuksista kuntien taloudellisesta tilanteesta, runkoverkon pituudesta sekä kunnan asukaskohtaisista kustannuksista riippuen. EU-rahoitus tulee EU:n maaseutuohjelmasta, ja sen hallinnoinnista vastaavat ELY-keskukset.

Hankkeen ensimmäisessä vaiheessa maakunnissa laadittiin alustavat hankesuunnitelmat. Alustavat hankesuunnitelmat sekä maakunnallinen hankeohjelma toimitettiin Viestintävirastolle lokakuussa 2009. Maakuntien liitot kilpailuttavat kuntien vuosina 2010–2015 toteutettavat hankkeet useassa erässä. Laajakaistojen rakentaminen käynnistyy vuonna 2010 toteutettavalla Pertunmaan pilottihankkeella.
 
Työ toteutetaan maakunnissa Viestintäviraston sekä Liikenne- ja viestintäministeriön ohjeistuksen mukaisesti. Maakuntien liitoilla on hankkeessa koordinoiva ja ohjaava rooli. Maakuntaliitot julistavat valtiontuen haettavaksi alueillaan (kilpailutus kuntien puolesta). Etelä-Savossa kunnat ovat pääosassa tarvekartoitusten ja hankesuunnitelmien valmistumisessa, toimien yhteistyössä maakuntaliiton kanssa. Kuntien maksuosuuksien sekä maakunnittaisten käytettävissä olevien valtion ja EU:n euromäärien täsmennyttyä kuntien hankesuunnitelmia tullaan täsmentämään kevään 2010 aikana, jolloin myös kilpailutetaan ensimmäiset päävaiheen hankkeet valtakunnallisten valmisteluaikataulujen puitteissa. Pertunmaan pilottihankkeen toteutus jatkuu päävaiheen ensimmäisten kilpailutusten kanssa yhtä aikaa.
 
Kukin Etelä-Savon kunta on nimennyt ohjausryhmän jäsenen Laajakaista kaikille -hankkeeseen. Lisäksi ryhmässä on sidosryhmien edustajia. Ohjausryhmän jäsenet toimivat kuntien yhteyshenkilöinä maakuntaliittoon. Maakuntaliitto lähettää hanketta koskevia ajankohtaisia tietoja sekä aineistoja kuntiin yhteyshenkilöiden kautta.
 
Etelä-Savon maakuntaliiton yhteyshenkilönä Liikenne- ja viestintäministeriöön sekä Viestintävirastoon toimii projektipäällikkö Eeva Polvi. Hän myös edustaa Itä-Suomea kansallisessa Laajakaistan kehittämistyöryhmässä. 


Etelä-Savon laajakaistarakentamisen hankeohjelma

Maakunnallisessa hankeohjelmassa on esitetty tiivistelmät Etelä-Savon kuntien hankkeista, kuvausta alueellisesta väestökehityksestä sekä viestintäverkon kehittämistarpeista maakunnassa. Kaikki Etelä-Savon kunnat tekivät syksyllä 2009 periaatepäätöksen nopeiden laajakaistayhteyksien rakentamisesta vuosien 2010-2015 aikana. Yhteensä runkoverkkoa on suunniteltu rakennettavaksi Etelä-Savoon noin 3 950 kilometriä, jonka lisäksi myös tilaajayhteyksiä rakennetaan tuhansia kilometrejä. Verkon rakentamiseen käytetään pääasiassa valokuitua. Maakuntahallitus hyväksyi hankeohjelman 19.10.2009. Hankeohjelman jälkeen hyväksytty laajakaistan tukilaki mahdollistaa monivuotiset hankkeet eli tukien maksamisen vuosittain, joten hankkeita saatetaan kilpailutuksia varten vielä yhdistellä isommiksi kokonaisuuksiksi.


Julkisen tuen haun tulokset

Kansallisen laajakaistahankkeen ensimmäisten hankkeiden julkisen tuen haku päättyi 31. elokuuta 2010. Tuki oli haettavana viiteen hankkeeseen: Enonkoski, Hirvensalmi, Joroinen ja Rantasalmi koko kunnan kattavina hankkeina sekä Pieksämäen itäosa.

Maakuntahallitus valitsi 20.syyskuuta 2010 julkisen tuen hakumenettelyn perusteella laajakaistahankkeen toteuttajaksi sekä julkisen tuen saajaksi Hirvensalmen, Joroisten sekä Pieksämäen (kunnan itäpuoli) laajakaistahankkeille Mikkelin Puhelin Oyj:n.

Maakuntahallituksen päätöksen pohjalta kunnat tekevät päätöksensä hankkeen mahdollisesta rahoittamisesta. Kunnalla on oikeus olla myöntämättä tukea maakuntaliiton valitsemalle hankkeen toteuttajalle kustannus- tai muista syistä. Enonkosken ja Rantasalmen hankkeisiin ei saatu hakemuksia.
Kansallisen laajakaistahankkeen toisen vaiheen julkisen tuen haku päättyi 18. helmikuuta 2011. Tuki oli haettavana kahdeksaan hankkeeseen: Sulkavan, Ristiinan, Puumalan ja Mäntyharjun koko kuntaa koskeville hankealueille, Mikkelin Juvan ja Ihastjärvi-Kangasniemen hankealueille, sekä Heinäveden kunnan pohjoisosan hankealueelle. Hakukierroksella määräaikaan mennessä ei saapunut julkisen tuen hakemuksia.

Lisätietoja:
  • selvitysmies Matti Koivisto, etunimi.sukunimi(at)esavo.fi
 
Hankkeen ohjausryhmä Etelä-Savossa
 
Etelä-Savon hankkeen julkisesta tuesta tiedottava verkkosivusto

Materiaalia Etelä-Savon kunnille
 
Lisätietoja kansallisesta Laajakaista kaikille -hankkeesta:
 
Ajankohtaista
11.4.2011 Uusia eväitä verkkoon -laajakaistaseminaari Pertunmaalla 15.4.2011

17.12.2010 Tiedote: Haja-asutusalueiden laajakaistatöihin haettavissa tukea

20.9.2010 Tiedote: Laajakaistatöiden päävaihe pääsee käyntiin

23.6.2010 Tiedote: Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille

16.4.2010 Maakuntaliiton kuntakirje hankevalmistelun tilanteesta

8.4.2010 Puumala kuntien alimmassa maksuluokassa: LVM:n tiedote 8 % maksuosuuksien kunnista

23.2.2010 Tiedote: lausunto kuntien maksuosuuksista sekä hankkeen tulevia aikatauluja

22.2.2010 Etelä-Savon lausunto kuntien maksuosuuksista laajakaistahankkeissa

10.2.2010 Ohjausryhmän kokoonpanoa täydennetty

Maakunnan laajakaistarakentamisen hankeohjelma hyväksyttiin maakuntahallituksessa 19.10.2009
Tarjouskilpailu Pertunmaan laajakaistaverkosta käynnistyi Pertunmaan valokuituhanke jatkoon kansallisena pilottina
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions