Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto
 

Yleistietoa maakuntaliitosta
Yhteisen tahtonsa Etelä-Savo muodostaa demokraattisesti. Maakuntaliiton ylin päättävä elin on maakuntavaltuusto, johon jäsenkuntien kunnallisvaltuustot valitsevat kukin vähintään yhden edustajan neljäksi vuodeksi kerrallaan. Valtuuston poliittinen koostumus määräytyy kunnallisvaalien perusteella. Yhteensä valtuutettuja on vuoden 2007 alusta 74, ja he kaikki ovat omien kuntiensa valtuutettuja.

Liiton käytännön työtä johtaa 13-jäseninen maakuntahallitus, jonka maakuntavaltuusto valitsee. Myös hallituksen poliittinen koostumus määräytyy kunnallisvaalien perusteella. Hallituksen jäsenten ei tarvitse olla kunnallisvaltuutettuja.

Tarkastuslautakunta on viisijäseninen elin, joka arvioi, toteutuvatko valtuuston asettamat tavoitteet liiton käytännön toiminnassa.

Suuntaviivat maakunnan kehittämiselle päättää maakuntavaltuusto maakuntasuunnitelmassa ja kehittämisohjelmissa. Kehittämisohjelmista tärkeimmät ovat Etelä-Savon maakuntaohjelma ja EU:n aluepoliittiset tavoiteohjelmat.

Maakuntasuunnitelman ja kehittämisohjelmat maakuntaliitto valmistelee tiiviissä yhteistyössä kuntien ja seutukuntien, muiden viranomaisten, elinkeinoelämän ja etujärjestöjen kanssa.

Koko Etelä-Savo on seutukaavoitettu entisen rakennuslain mukaisesti. Ajan mittaan uuden maankäyttö- ja rakennuslain mukainen maakuntakaava korvaa seutukaavan.

Maakuntakaavaan liitto kirjaa maankäytön suuntaviivat. Maakuntakaava edistää suunnitelmallista rakentamista. Se muun muassa muokkaa valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet maakunnan oloja vastaaviksi tavoitteiksi ja ohjaa kuntien kaavoitusta.

Maakuntaliiton työssä korostuu sekä kansallinen että kansainvälinen yhteistyö. Yhteistyökumppaneita ovat niin oman maakunnan viranomaiset ja organisaatiot kuin myös ministeriöt ja Euroopan unioni.

Esimerkki yhteistyöstä ovat EU:n aluepoliittiset tavoiteohjelmat, jotka liitto laatii yhdessä alueen muiden toimijoiden kanssa ja joiden toteuttamisesta EU rahoittaa osan.

Liitto vastaa myös omalta osaltaan tavoiteohjelmien täytäntöönpanosta, samoin kuin eräiden muiden alueellaan toteutettavien EU-ohjelmien täytäntöönpanosta, esimerkkinä Kaakkois-Suomi - Venäjä -naapuruusohjelma (ent. Kaakkois-Suomen Interreg -ohjelma).
Etelä-Savon maakuntaliitossa on 17 jäsenkuntaa: Mikkeli, Pieksämäki ja Savonlinna sekä Enonkoski, Heinävesi, Hirvensalmi, Joroinen, Juva, Kangasniemi, Kerimäki , Mäntyharju, Pertunmaa, Punkaharju, Puumala, Rantasalmi, Ristiina ja Sulkava.
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions