Jousi

JOUSESSA maaliskuussa 2013

Maaliskuun JOUSI kertoo, millaista palautetta maakuntaliitto sai tuulivoimakaavan luonnoksesta. JOUSESTA selviää myös, keitä vaikuttajia Päämajan kesäsymposium tuo heinäkuussa Mikkeliin, miksi liikennehankkeet ja uuden EU-kauden ratkaisut huolettavat päättäjiä ja mitä selvisi, kun maakunnan arvokkaat maisemat päivitettiin. JOUSI kannustaa lisäksi äänestämään maakunnan parhaita ihmisiä ja yrittäjiä. Myös ekoteot voi ilmoittaa.

Tuulivoimakaava palasi lausuntokierrokselta
Tuulivoimakaava palasi lausuntokierrokselta

Matkailu ja vapaa-ajan asutus korostuivat edelleen, kun maakuntahallitus keskusteli tuulivoimakaavasta 18. maaliskuuta. Tuulivoimakaavaluonnos oli juuri palannut lausuntokierrokselta. Maakuntaliitto sai kaavaluonnoksesta vajaat 40 lausuntoa ja lisäksi runsaasti palautetta yksityisiltä ihmisiltä.

Liikenneselonteon hankkeiden rahoitus varmistettava kehysriihessä
Liikenneselonteon hankkeiden rahoitus varmistettava kehysriihessä

Maakunnat ovat huolissaan jo hyväksyttyjen liikennehankkeiden kohtalosta. Hallituksen kehysriihen on varmistettava liikenneselonteossa mainittujen hankkeiden rahoitus, maakunnat vaativat. Maakuntien huolen tuo esiin maakuntajohtajien puheenjohtaja, maakuntajohtaja Matti Viialainen.

Päämajan kesäsymposium tuo Rehnin, Liikasen ja joukon muita vaikuttajia Mikkeliin
Päämajan kesäsymposium tuo Rehnin, Liikasen ja joukon muita vaikuttajia Mikkeliin

Suomen talouden ja politiikan vahvat nimet kohtaavat jälleen heinäkuisessa Mikkelissä. Heidät tuo Etelä-Savon pääkaupunkiin Päämajan kesäsymposium, joka pidetään perjantaina 5. heinäkuuta. Tänä vuonna ajankohta oli sopiva myös Mikkelin omille kiireisille miehille EU-komission varapuheenjohtajalle Olli Rehnille ja Suomen Pankin pääjohtajalle Erkki Liikaselle.

Edustajainkokous valitsee maakuntavaltuuston 8. huhtikuuta
Edustajainkokous valitsee maakuntavaltuuston 8. huhtikuuta

Kuntien edustajainkokous valitsee Etelä-Savolle maakuntavaltuuston 8. huhtikuuta Mikkelissä. Uuteen maakuntavaltuustoon tulee 67 jäsentä, 5 vähemmän kuin nykyisessä valtuustossa. - Vanhaa valtuustoa kiiteltiin Ristiinassa marraskuussa 2012.

Arvokkaista maisemista valmistunut tuore raportti
Arvokkaista maisemista valmistunut tuore raportti

Etelä-Savon arvokkaista maisema-alueista on valmistunut uusi raporttiluonnos. Päivitetty kartoitus sisältää maakunnallisen maisemaselvityksen ja kohdekohtaiset kuvaukset ja rajaukset yhteensä 104 alueelta. Edellinen kartoitus on tehty 1980 - 1990 lukujen vaihteessa.

EU-ohjelmakauden loppurahoitus sovittua pienempi
EU-ohjelmakauden loppurahoitus sovittua pienempi

EU:n rakennerahastojen ohjelmakausi päättyy vuoden 2013 lopussa. Etelä-Savokin saa tänä vuonna viimeiset meneillään olevan EU-kauden rahat. Maakunnan huolena on rahoituksen määrä, sillä työ- ja elinkeinoministeriö on jakanut maakuntiin vain osan aiemmin sovituista rahoista. Tämä vaikeuttaa hankepäätösten tekoa.

Uusi EU-ohjelmakausi supistaa rahoitusta
Uusi EU-ohjelmakausi supistaa rahoitusta

Jäsenmaat ja EU-komissio valmistelevat parhaillaan uutta EU-ohjelmakautta, joka käynnistyy vuoden 2014 alussa. Lopulliset budjettiluvut selviävät EU-parlamentin käsittelyn jälkeen. Karkeasti arvioiden koko Suomi saa rakennerahoitusta uudelle kaudella noin neljänneksen vähemmän kuin aiemmin. Harvan asutuksen tuki putoaa reaaliarvossa myös noin neljänneksen.

Innovaatioita, työvoimaa ja teiden kunnostusta EU-ohjelmarahalla
Innovaatioita, työvoimaa ja teiden kunnostusta EU-ohjelmarahalla

Etelä-Savon yhteistyöryhmän sihteeristö on hyväksynyt koko joukon EU-hankkeita rahoitettaviksi maakunnan rakennerahasto-ohjelmista. Satojen tuhansien eurojen hankkeet kunnostavat teitä, kouluttavat työvoimaa ja lisäävät maakunnan innovatiivisuutta.

Kansalaislähtöistä kehittämistä kaupunkien keskustaan
Kansalaislähtöistä kehittämistä kaupunkien keskustaan

Paikallinen kansalaislähtöinen kehittämistyö on maakunnan yhteistyöryhmän mielestä Etelä-Savon kaltaisella alueella tärkeää myös kaupunkien keskustoissa. Tämä näkökanta selviää vastauksesta, jonka yhteistyöryhmä antoi työ- ja elinkeinoministeriön (TEM) kyselyyn 15. maaliskuuta.

Maahanmuuttajat tarvitsevat työtä ja työelämä maahanmuuttajia
Maahanmuuttajat tarvitsevat työtä ja työelämä maahanmuuttajia

Työelämälähtöisyys on Etelä-Savon maahanmuuttostrategian kärki, korostaa maakuntahallitus lausunnossaan, jonka se antoi 18. maaliskuuta sisäasiainministeriölle Maahanmuuton tulevaisuus 2020 -työryhmän esityksestä. Vain työelämään mukaan pääsy varmistaa maahanmuuttajien pysyvän asettautumisen myös itäiseen Suomeen.

Äänestä netissä: Ketkä ovat Etelä-Savon parhaat vuonna 2013?
Äänestä netissä: Ketkä ovat Etelä-Savon parhaat vuonna 2013?

Etelä-Savo etsii kolmatta kertaa maakunnan parhaita yhteishengen, identiteetin tai imagon kohentajia. Ehdotuksia Etelä-Savon parhaat -palkinnon 2013 saajaksi voi tehdä Internetissä. Viimeinen ehdotusten jättöpäivä on 26. huhtikuuta.

Etelä-Savo houkutteli hoitoalan väkeä Sairaanhoitajapäivillä
Etelä-Savo houkutteli hoitoalan väkeä Sairaanhoitajapäivillä

Etelä-Savo esittäytyi näyttävästi tämän vuoden sairaanhoitajapäivillä maaliskuussa Helsingissä. Esittäytymisellä maakunta pyrki houkuttelemaan terveydenhoitoalan työntekijöitä, joista eteläisessä Savossakin on pulaa – kuten myös kaikkialla muualla Suomessa.

Ajankohtaista asiaa kuntapäättäjille
Ajankohtaista asiaa kuntapäättäjille

Etelä-Savon maakuntaliitto ja Kuntaliitto järjestävät perinteisen ajankohtaispäivän kunnille 8. huhtikuuta. Tilaisuus pidetään Mikkelissä konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa klo 13 – 16. Ajankohtaispäivässä varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Kuntaliitosta selvittää eteläsavolaiselle kuntaväelle kuntien talouteen ja toimintaan liittyviä ajankohtaisia asioita.

Maakuntapäivää vietetään 27. toukokuuta
Maakuntapäivää vietetään 27. toukokuuta

Etelä-Savon kolmas maakuntapäivä pidetään maanantaina 27. toukokuuta Konsertti- ja kongressitalo Mikaelissa Mikkelissä. Maakuntapäivä pohtii maakunnan menestystekijöitä kulttuuriperinnön ja juurten näkökulmasta. Mitä merkitsevät maakunnan ja sen eri osien markkinoinnille omat juuret ja oma kulttuuriperintö? alustajat kysyvät.

Kiinan suurlähettiläs vierailee Mikkelissä
Kiinan suurlähettiläs vierailee Mikkelissä

Kiinan Suomen suurlähettiläs HUANG Xing seurueineen tutustuu Etelä-Savoon 22.–23. maaliskuuta 2013. Vierailun järjestää Etelä-Savon kauppakamari. - Etelä-Savolla on yhteistyösopimuksia kiinalaisten alueiden kanssa.

Ehdota ympäristöpalkinnon saajaa
Ehdota ympäristöpalkinnon saajaa

Etelä-Savon ELY-keskus odottaa ehdotuksia parhaista ympäristöteoista. Palkinnon saaja voi olla yksityinen ihminen, yritys tai yhteistö. Voittaja julkistetaan kesäkuussa.

HTM Outi Nieminen valittiin liiton ohjelmapäälliköksi
HTM Outi Nieminen valittiin liiton ohjelmapäälliköksi

Hallintotieteiden maisteri Outi Nieminen, 35, Jyväskylästä on valittu Etelä-Savon maakuntaliiton ohjelmapäälliköksi. Ohjelmapäällikkönä Nieminen vastaa liitossa Euroopan unionin rakennerahasto-ohjelmien toimeenpanosta ja koordinoinnista.

Tapahtumia, kokouksia ja vierailuja
Tapahtumia, kokouksia ja vierailuja

Kiinan Suomen suurlähettiläs seuruineen vierailee Etelä-Savossa maaliskuun lopulla. Kuntien edustajainkokous valitsee uuden maakuntavaltuuston 8. huhtikuuta. Tuolloin pidetään Mikkelissä myös Kuntaliiton ja maakuntaliiton ajankohtaispäivä, jonne varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen saapuu kertomaan ne kaikista ajankohtaisimmat kunta-asiat.