Etelä-Savon maakunta
Perustietoja

Liikenne
Etelä-Savo on lähempänä kuin luuletkaan: vain parin, kolmen tunnin auto- tai junamatkan päässä pääkaupunkiseudulta. Miljoonakaupunki Pietariinkin on vain vähän reilumpi matka, kilometreinä mitattuna kolmisensataa kilometriä.

Savonrata
kuljettaa eteläsavolaisia asukkaita ja raaka-aineita sutjakasti etelään ja pohjoiseen. Maakunnalle tärkein tieväylä on valtatie 5, joka kulkee Helsingistä Sodankylään asti. Myös valtatiet 13 Jyväskylästä Lappeenrantaan, 14 Juvalta Savonlinnan kautta Parikkalaan ja 15 Mikkelistä Kotkan suuntaan kulkevat eteläsavolaisissa maisemissa.

Lentäen maakuntaan pääsee Mikkeliin (ei reittiliikennettä), Savonlinnaan ja Joroisiin. Vesiliikenteen ylpeys on Saimaata halkova syväväylä.
Lisää tietoa Etelä-Savon liikenneyhteyksistä:
Viitostie - kansallisväylä
Viitostie kulkee halki koko Suomen.  > Tutustu Viitostien mahdollisuuksiin
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions