Etelä-Savon maakunta
Perustietoja
 

Puhtaita rantoja kertyy kymmeniä tuhansia kilometrejä
Etelä-Savo on Suomen järvisin ja metsäisin maakunta. Maakunnan pinta-alasta neljännes on vettä: kirkkaita ja lähes kauttaaltaan puhdasvetisiä järviä on seitsemäntuhatta, pieniä lampia lukematon määrä ja monipolvisina virtaavia jokia ja puroja viisituhatta kilometriä. Maan pinta-alasta neljää viidesosaa peittävät puut, enimmäkseen männyt ja kuuset.

Suomen järvistä suurin, Saimaa, kimaltelee pääosin Etelä-Savossa. Saimaa jakautuu suuriin selkävesiin, joista Haukivedelle ja Kolovedelle on perustettu kansallispuistot. Myös Pihlajavesi, Luonteri, Katosselkä ja Puruvesi ovat arvokkaita luontokohteita, joista osia on suojeltu.

Erämaajärvet Puula ja Kyyvesi sijaitsevat myös eteläisessä Savossa.
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions