Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Tuorein tiedote

Maakuntahallitus kokoontuu 11. toukokuuta Mikkelissä

06.05.2009

Etelä-Savon maakuntaliiton hallitus kokoontuu maanantaina 11. toukokuuta klo 10 maakuntaliiton virastolla Mikkelissä (Hallituskatu 3 A, 3 krs., Piällysmies-kabinetti).

Kokous on nykyisen maakuntahallituksen viimeinen. Uuden hallituksen valitsee maakuntavaltuusto 28. toukokuuta Savonlinnassa.

Viimeisessä kokouksessaan maakuntahallitus hyväksyy omalta osaltaan Etelä-Savon maakuntakaavan, joka siirtyi huhtikuun kokouksessa vielä viraston jatkovalmisteltavaksi. Lopullisesti kaavan hyväksyy maakuntavaltuusto Savonlinnassa 29. toukokuuta.

Lisäksi maakuntahallitus hyväksyy Etelä-Savon koulutus- ja tutkimuslinjaukset vuosille 2009 – 2015 ja pohtii maakunnan lukioasioita vastavalmistuneen selvityksen pohjalta.

Hallitus saa päätettäväkseen saimaannorpan suojelua edistävän hankkeen. Sille esitellään myös maakuntaliiton uusi markkinointitunnus, jonka helsinkiläinen viestintätoimisto Kreab & Gavin Anderson on suunnitellut.

Lisätietoja hallituksen kokousasioista antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Kakriainen, puh. 0400 – 651 204, sekä varapuheenjohtajat Olli Sironen, puh. 040 – 860 6335, ja Pekka Selenius, puh. 0500 – 150 994, maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 015 – 321 1333 ja 044 – 770 0515, kehittämisjohtaja Eero Aarnio, puh. 015 – 321 1323 ja 040 – 508 1247, kehittämisjohtaja Riitta Koskinen, puh. 015 – 321 1330 ja 040 – 540 5903, hallintojohtaja Riitta Paananen, puh. 015 – 321 1326 ja 050 – 549 9102 ja suunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, puh. 015 – 321 1325 ja 040 – 723 6760.
Maakuntaliiton tiedotteet

Tiedotteet 2010


Tiedotteet 2009

 

Tiedotteet 2008

Tiedotteet 2007

 

 

Muita tiedotteita
29.07.2010
Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus
21.07.2010
Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan
14.07.2010
Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä
09.07.2010
Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa
28.06.2010
Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi
23.06.2010
Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille
16.06.2010
Kesäkuun JOUSI
15.06.2010
Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria
14.06.2010
Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja
09.06.2010
Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions