|
| Tuorein tiedote |
Uusi maakuntavaltuusto hyväksyi Etelä-Savon ensimmäisen maakuntakaavan29.05.2009
Etelä-Savo sai tänään ensimmäisen maakuntakaavan, kun Savonlinnassa toista päivää koolla ollut maakuntavaltuusto hyväksyi kaavan yksimielisesti. Voimaan maakuntakaava astuu kuitenkin vasta sitten, kun ympäristöministeriö on vahvistanut sen.
Valtuusto esittää päätöksessään ympäristöministeriölle, että se saattaisi kaavan voimaan välittömästi vahvistamisen jälkeen mahdollisista valituksista huolimatta.
Maakuntavaltuusto ei tehnyt hallituksen kaavaesitykseen mitään muutoksia, ja näin esimerkiksi vanha seutukaava jää voimaan Mikkeli – Lahti -oikoradan osalta. Kaikissa valtuustoryhmien puheenvuoroissa korostuikin kiire saada kaava voimaan. Ajan tasalla olevan maankäytön uskotaan edistävän merkittävästi maakunnan hyvinvointia.
Valitusaika umpeutuu heinäkuun lopulla
Valitusaika maakuntavaltuuston päätöksestä umpeutunee heinäkuun loppupuolella. Sen jälkeen kaava lähetetään ympäristöministeriön vahvistettavaksi. Koska vahvistamisprosessi saattaa viedä vuoden, nykyinen seutukaava muuttuu maakuntakaavaksi vuoden vaihteessa 2009 – 2010. Seutukaava-maakuntakaava kumoutuu, kun ympäristöministeriön vahvistama uusi maakuntakaava astuu voimaan.
Maakuntakaava ei ole maali, vaan lähtölaukaus, sanoi suunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta kaavaa esitellessään.
– Hyvä lopputulos riippuu kuntakaavoituksesta, hän korosti.
Etelä-Savo on Vauhkosen mukaan maankäytön suunnittelussa jäljessä muista maakunnista.
– Maakunnan ja sen kaupunkien ja kuntien tonttipalvelukyky ei ole kunnossa, Vauhkonen korosti. Tonttipalvelukyvyllä hän tarkoitti kuntien kykyä vastata nopeasti erilaisiin ja eri tahoilta tuleviin maankäytön tarpeisiin. Jos tonttipalvelu ei pelaa nopeasti, kiinnostuneet investoijat saatetaan menettää muualle.
Sujuva arki Etelä-Savon vahvuus
Etelä-Savon rakenteellinen vahvuus on Vauhkosen mielestå sujuva arki, esimerkiksi lyhyet matkat kodin, työn, palvelujen ja harrastusten välillä. Tämä rakenne uhkaa kuitenkin murtua, jolleivat maakunnan ja kuntien maankäytöstä päättävät toimi riittävän ripeästi. Vaarassa on maakunnan vetovoima ja kilpailukyky.
Uhkana Vauhkonen pitää myös sitä, että kuntataajamien kiinteistöjen arvo lähivuosina laskee, kun iäkkäiden ihmisten omakotitalot tulevat joukolla myyntiin. Ongelma on sidoksissa maakunnan väestön vähenemiseen ja vinoutuneeseen ikärakenteeseen.
Uusia palveluja, uusia työpaikkoja
Valtuuston tuore puheenjohtaja, mikkeliläinen kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.) korosti, että esimerkiksi ilmastonmuutokseen vedoten ei saa estää Etelä-Savon palvelujen ja työpaikkojen kehitystä. Uusia työpaikkoja tuovat muun muassa kaavaan merkityt vähittäiskaupan suuryksiköt, joilla on hänen mielestään maakunnalle erittäin suuri merkitys.
- Kaavan tavoitteena on katkaista Etelä-Savon epäedullinen kehityskierre, Toivakka korosti.
Maakuntakaava ei tuo suuria muutoksia nykyiseen maankäyttöön. Kaava ei esimerkiksi osoita uusia, maakunnallisesti merkittäviä asuin-, työpaikka- tai palvelurakenteita, ei liikenneyhteyksiä eikä suojelu- ja virkistysalueita. Nykyisestä seutukaavasta maakuntakaava poikkeaa ennen kaikkea tarkkuustasoltaan:
Maakuntakaava on huomattavasti yleispiirteisempi ja strategisempi kuin seutukaava. Se korostaa selvästi aiempaa enemmän alueen kilpailukyvyn turvaamista niin elinkeinoelämän, palvelujen kuin asumisenkin näkökulmasta. Kaava painottaa erityisen voimakkaasti aktiivisen ja ennakoivan kuntakaavoituksen roolia alueen kehittämiselle.
Keskustalta valtuustoaloite
Keskustan valtuustoryhmä jätti valtuustolle aloitteen. Aloitteessa se esitti, että maakuntaliitto esittää voimayhtiöille, että ne voimalinjoja rakentaessaan käyttäisivät sellaista pylvästekniikkaa, että nykyiset voimalinjoille varatut maa-alueet riittävät.
Uusi hallintosääntö hyväksyttiin
Valtuusto hyväksyi myös maakuntaliitolle uuden hallintosäännön. Uuden säännöstön myöstä liitto palaa takaisin yhden esittelijän järjestelmään. Tällöin esittelijänä niin maakuntavaltuustossa kuin –hallituksessa toimii maakuntajohtaja. Tavoitteena on virtaviivaistaa liiton toimintaa ja muun muassa siirtää rutiinipäätöksiä maakuntahallitukselta maakuntajohtajalle. Uusi hallintosääntö astuu voimaan 1. elokuuta 2009.
Valtuustossa 72 jäsentä
Maakuntavaltuustossa on 72 jäsentä, vähintään yksi jokaisesta eteläsavolaisesta kunnasta. Valtuutetut ovat omien kuntiensa valtuustojen jäseniä. Poliittinen koostumus määräytyy viime syksyn kunnallisvaalien perusteella (keskusta 25 paikkaa, sosiaalidemokraatit 21, kokoomus 14, vihreät 4, kristillisdemokraatit 3, perussuomalaiset 3 ja vasemmistoliitto 2). Valtuutettujen nimet selviävät maakunnan verkkosivuilta (www.esavo.fi, linkit Maakuntaliitto, Päätöksenteko, Maakuntavaltuusto, Jäsenet).
Maakuntavaltuusto on maakuntaliiton ylin päättävä toimielin, joka hyväksyy muun muassa maakuntastrategian, maakuntaohjelman ja maakuntakaavan. Se kokoontuu Etelä-Savossa yleensä kaksi kertaa vuodessa.
Maakuntahallitus koolle 15. kesäkuuta
Eilen valittu uusi maakuntahallitus kokoontuu ensimmäiseen kokoukseensa 15. kesäkuuta klo 13 Mikkeliin.
Lisätietoja antavat maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka, puh. 050 – 511 3043, maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 − 770 0515, hallintojohtaja Riitta Paananen, puh. 050 549 9102 ja suunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, puh. 040 – 723 6760. Lisätietoja maakuntakaavasta myös maakuntaliiton verkkosivuilta osoitteesta www.esavo.fi/maakuntaliitto/maakuntakaava.
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2010
Tiedotteet 2009
|
|
| Muita tiedotteita |
| 29.07.2010 |
| Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus |
| >Lue lisää |
| 21.07.2010 |
| Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan |
| >Lue lisää |
| 14.07.2010 |
| Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä |
| >Lue lisää |
| 09.07.2010 |
| Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa |
| >Lue lisää |
| 28.06.2010 |
| Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi |
| >Lue lisää |
| 23.06.2010 |
| Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille |
| >Lue lisää |
| 15.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria |
| >Lue lisää |
| 14.06.2010 |
| Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja |
| >Lue lisää |
| 09.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan |
| >Lue lisää |
|
|