Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Tuorein tiedote

Saimaa-laulut ensi kertaa yksissä kansissa

12.06.2009

Saimaa-aiheiset laulut on koottu ensimmäistä kertaa yksiin kansiin. Säveliä Saimaalta -cd:llä on 13 sävelmää, jotka ovat suomalaisten suvi-iltojen tutuimpia tunnelmapaloja. Levy ilmestyi juuri juhannuksen alla.

– Saimaa-cd sopii todella hyvin soitettavaksi mökkiterasseilla ja tanssilavoilla, veneenkannella ja rantanuotiolla, maalailee levyidean isä, Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen. Hänen omaan juhannusjuhlaansa Puumalassa kokoomalaulut kuuluvat takuuvarmasti, mutta yhtä hyvin ne voivat soida elokuun tummina iltoina.

Rakkaimmat laulut lienevät Juha Watt Vainion Vanhoja poikia viiksekkäitä, Annikki Tähden Balladi Olavinlinnasta ja Eino Grönin Ilta Saimaalla. Muukaan musiikki ei kalpene näiden ikivihreiden rinnalla:

Kun Sakari Kuosmanen laulaa kappaleesta kauneinta Suomea, niin kyynel saattaa kirahtaa mökkiläisen silmäkulmaan. Hymy palaa kuitenkin suupieleen, kun Juice saa Saimaata näkyviin, Matti Esko kylpee sylissä Saimaan ja Kippari-Kvartetti irrottaa Prinsessa Armadan laiturista. Mukaan on saatu myös Kangasniemen Hiski Salomaan Lännen lokari ja Esa Pakarisen Lentävä kalakukko.

Levyn on tuottanut
Etelä-Savon maakuntaliitto, ja sen vuoksi siltä löytyy myös eteläsavolaisten muusikkojen tuotteita: Lahjomattomien Saimaa rock ja Luonteri Surfin Sukellan Saimaaseen, sekä Raimo Piipposen ja Tulipunaruusujen Tyttö Mikkelistä. Pois Saimaan rannoilta kuulijan kuljettaa Juicen haikea blues, joka soi Pieksämäen asemalla.

Levyn tekoon eli täysin uuteen aluevaltaukseen Etelä-Savon maakuntaliitto lähti vahvistaakseen maakunnan imagoa Saimaan maakuntana – suurin osa Saimaata kun sijaitsee juuri eteläisessä Savossa. Levyä liitto ja maakunnan markkinointihankkeessa mukana olevat yritykset jakavat liikelahjana yhteistyökumppaneilleen.

Levystä on otettu 5000 kappaleen painos.

Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 – 770 0515, markkinointipäällikkö Roosa Kallio, puh. 044 – 770 0512, ja markkinointiassistentti Hannele Koivula, puh. 044 – 770 0519, Etelä-Savon maakuntaliitosta.

Säveliä Saimaalta
Maakuntaliiton tiedotteet

Tiedotteet 2010


Tiedotteet 2009

 

Tiedotteet 2008

Tiedotteet 2007

 

 

Muita tiedotteita
29.07.2010
Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus
21.07.2010
Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan
14.07.2010
Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä
09.07.2010
Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa
28.06.2010
Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi
23.06.2010
Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille
16.06.2010
Kesäkuun JOUSI
15.06.2010
Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria
14.06.2010
Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja
09.06.2010
Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions