Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Tuorein tiedote

Havainnot saimaannorpasta voi ilmoittaa nyt netissä

17.06.2009

Havainnot saimaannorpasta voi ilmoittaa torstaista lähtien netissä. Uhanalaisen lajin liikkumisesta halutaan jatkossa kerätä myös yksityisten ihmisten havainnot talteen mahdollisimman tarkasti. Havaintoja varten on kehitetty lomake, joka löytyy uusilta www.saimaannorppa.net -verkkosivuilta.

Lomake on tulosta ProAgria Etelä-Savon ja Etelä-Savon maakuntaliiton yhteishankkeesta Saimaannorppa suojellaan sopimalla. Sadantuhannen euron hanke käynnistyi toukokuussa, ja sen tavoitteena on saada aikaan vapaaehtoisia kalastusrajoituksia saimaannorpan esiintymisalueilla. Vesialueiden omistajien ja osakaskuntien kanssa tehdään sopimuksia, ja sopimuksilla kalastuskunnat rajoittavat vapaaehtoisesti verkkokalastusta kuuttien suojelemiseksi. Hanke kestää vielä kaksi vuotta.

– Suojelu on edennyt odotettua paremmin, sanoo hankkeen vetäjä, kalatalousneuvoja Harry Härkönen ProAgria Etelä-Savosta.

– Vapaaehtoiset kalastusrajoitusalueet
ovat lähes kaksinkertaistuneet kevään ja kesän kuluessa. Niiden pinta-ala on nyt 950 neliökilometriä. Tavoitteena on saada rajoitusten piiriin kaikkiaan 1500 neliökilometriä, Härkönen kertoo.

Merkittävimmät verkkokalastusta rajoittavat sopimukset on tehty osakaskuntien kanssa Puumalan Rokansalossa, Pihlajavedellä Laukansaaren ympäristössä, Haukivedellä Oravin seudulla ja Kangaslammilla.

Lisätietoja antaa kalatalousneuvoja Harry Härkönen ProAgria Etelä-Savosta, puh. 020 – 747 3635, harry.harkonen(at)proagria.fi.
Maakuntaliiton tiedotteet

Tiedotteet 2010


Tiedotteet 2009

 

Tiedotteet 2008

Tiedotteet 2007

 

 

Muita tiedotteita
29.07.2010
Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus
21.07.2010
Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan
14.07.2010
Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä
09.07.2010
Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa
28.06.2010
Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi
23.06.2010
Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille
16.06.2010
Kesäkuun JOUSI
15.06.2010
Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria
14.06.2010
Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja
09.06.2010
Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions