|
| Tuorein tiedote |
Toivakka maakuntavaltuustossa: Tiehankkeiden edettävä eduskunnan tahdon mukaisesti23.11.2009
Suurten tiehankkeiden on toteuduttava eduskunnan linjaamassa järjestyksessä, vaati maakuntavaltuuston puheenjohtaja, kansanedustaja Lenita Toivakka (kok.) avatessaan 23. marraskuuta Etelä-Savon maakuntavaltuuston kokouksen Mikkelissä.
Vaatimuksella Toivakka viittasi Viitostien korjausrahoituksen ongelmiin Etelä-Savossa.
- Viitostien peruskorjaus Mikkelin ja Juvan välillä on ollut esillä jo pitkään. Tuntuukin yllättävältä kuulla, että tievälin suunnitelmavalmius on puutteellinen. Kyseessä ei voi olla suunnitteluresurssien puute, vaan niiden ohjaaminen jossakin vaiheessa muualle, Toivakka sanoi.
Toivakan mielestä näyttääkin siltä, että joko tieto tärkeistä ja jo linjatuista tiehankkeista ei saavuta suunnitteluvastuussa olevia viranomaisia tai että suunnitteluun ei ole varattu riittäviä varoja.
- Vaarana on, että eduskunnan jo linjaamien hankkeiden tärkeysjärjestystä lähdetään muuttamaan EU-rakennerahojen tai muun ulkopuolisen rahan avulla. Pidän tätä erittäin huolestuttavana. Maakuntaliiton on tartuttava asiaan ja selvitettävä tilanne tiepiirin vastuullisten kanssa.
Avauspuheessaan Toivakka puuttui myös meneillään olevaan aluehallinnon uudistukseen, jossa maakuntaliiton ja sen johdolla laadittavien suunnitelmien merkitys korostuu.
- On tärkeää, että maakunnan oma ääni kuuluu entistä voimakkaammin, kun aluetta koskevia päätöksiä tehdään, hän sanoi ja lupasi, että valtion ensi vuoden talousarviota täydennetään siten, että maakuntien liitoille korvataan uusien tehtävien aiheuttamat kustannukset.
- Etelä-Savon kehitys on kääntynyt aiempaa parempaan suuntaan, uskoo maakuntajohtaja Matti Viialainen. Myönteisimmäksi merkiksi Viialainen nosti työn tuottavuuden kasvun, joka ylitti tuoreimmissa luvuissa selkeästi koko maan keskiarvon: Etelä-Savossa työn tuottavuus kasvoi vuonna 2007 peräti 3,6 prosenttia, kun koko maan keskiarvo oli vain 1,8.
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2010
Tiedotteet 2009
|
|
| Muita tiedotteita |
| 29.07.2010 |
| Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus |
| >Lue lisää |
| 21.07.2010 |
| Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan |
| >Lue lisää |
| 14.07.2010 |
| Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä |
| >Lue lisää |
| 09.07.2010 |
| Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa |
| >Lue lisää |
| 28.06.2010 |
| Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi |
| >Lue lisää |
| 23.06.2010 |
| Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille |
| >Lue lisää |
| 15.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria |
| >Lue lisää |
| 14.06.2010 |
| Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja |
| >Lue lisää |
| 09.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan |
| >Lue lisää |
|
|