|
| Tuorein tiedote |
Vahva Viitosväylä edellytys itäisen Suomen menestykselle09.12.2009
Viitosväylä on Itäisen Suomen valtaväylä, joka kulkee pääkaupunkiseudulta Saimaalle ja Lappiin. Viitosväylän liikenneinfrastruktuurin parantaminen on Itäisen Suomen saavutettavuuden, elinvoiman ja kilpailukyvyn perusedellytys.
Viitostie ry on yhdessä alueensa kuntien, maakuntaliittojen ja elinkeinoelämän kanssa käynnistänyt kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on sisällyttää Viitosväylä investointikohteena vuoden 2011 Liikennepoliittiseen selontekoon. Pitkällä aikavälillä tavoitteita ovat alueen toimijoiden yhteistyön lujittaminen ja Viitosväylän tunnettuuden kasvattaminen.
Itäinen Suomi tarvitsee Viitosväylän kokonaisvaltaista kehittämistä pätkäkehittämisen sijaan. Viitosväylä ja sen varrelle sijoittuvat keskukset muodostavat yhtenäisen helminauhan ja kehityskäytävän, jossa ovat mukana kaikki liikennemuodot, logistiikka, asuminen, elinkeinot ja työpaikat sekä matkailu.
"Toimintavarmuuden turvaamiseksi väylällä on päästävä eroon pullonkauloista ja matkantekoa hidastavista väyläosuuksista. Kiireisimmät kehittämiskohteet ovat Mikkelin ja Juvan sekä Leppävirran ja Kuopion väliset tieosuudet. Näiden kehittäminen parantaa koko kehityskäytävän saavutettavuutta", painottaa Viitostie ry:n puheenjohtaja, Etelä-Savon kauppakamarin toimitusjohtaja Markku Kakriainen.
Viitosväylä on koko Itäisen Suomen elinvoiman ja menestymisen valtaväylä. Viitosväylä kytkee alueen keskukset - Mikkelin, Varkauden, Kuopion, Iisalmen ja Kajaanin - toisiinsa sekä muuhun Suomeen, Venäjään ja Eurooppaan. Viitosväylä ja siihen tukeutuva tieverkko sitoo yhteen Suomen kasvukeskukset etelästä pohjoiseen, pääkaupunkiseudulta Saimaalle ja Lappiin asti.
"Itäisen Suomen liikennejärjestelmään pitää investoida niin, että jo olemassa olevan monikeskuksisen työ- ja palvelumarkkina-alueen saavutettavuus ja kilpailukyky paranevat. Itäisen Suomen on päästävä täysimittaisesti hyödyntämään vahvuuksiaan, kuten logistisesti keskeistä sijaintiaan. Meidän on hyödynnettävä kaikki voimavarat niin teollisuudessa, raaka-aineiden tuotannossa, elävissä palvelu- ja työpaikkakeskuksissa sekä upeisiin maisemiin ja kulttuuritarjontaan tukeutuvassa matkailussa", toteaa kansanedustaja Jari Leppä.
Viitosväylää kehitettäessä vaurastuvan Venäjän ja Pietarin potentiaalit elinkeinoelämälle ja matkailulle korostuvat. Kansainvälisten logistiikkareittien näkökulmasta Viitosväylä tarjoaa keskeisen yhteyden etelän Pietarin ja pohjoisen Murmanskin välille.
Itäisen Suomen ja Lapin matkailukohteet ovat kätevästi Viitostien varrella ja helposti saavutettavissa Pietarista käsin. "Pietarista katsottuna Viitostien kaupungit kuten Mikkeli ja Kuopio sijoittuvat samalle kehälle pääkaupunkiseudun kanssa. On aika katsoa itään ja hyödyntää Pietarin läheisyyden tarjoamat tulevaisuuden mahdollisuudet Viitosväylän kehittämisessä", korostaa Jarmo Vauhkonen, Etelä-Savon maakuntaliiton suunnittelujohtaja.
Viitosväylä esittäytyy eduskuntaseminaarissa
Viitosväylän kehittämishanke kokoaa yhteen väylän varren julkiset ja yksityiset toimijat. Hanke käynnistyi syksyllä 2008 hankesuunnitelman laatimisella ja jatkuu vuonna 2009 yhteistyö- ja viestintähankkeena. Hanketta ohjaa Viitostie ry yhdessä Etelä- ja Pohjois-Savon maakuntaliittojen, Kainuun maakunta -kuntayhtymän ja jäsenkuntiensa kanssa. Hankkeen konsulttina toimii WSP Finland Oy.
Eduskuntaseminaari 16. joulukuuta kokoaa yhteen hankkeen vaikuttajat ja sidosryhmät ja tarjoaa tietoa hankkeesta sekä erilaisia näkökulmia Viitosväylän kehittämiseen.
Lisätietoja antavat Viitostie Ry:n puheenjohtaja Markku Kakriainen, markku.kakriainen(at)chamber.fi, +358 400 651 204, ja kansanedustaja Jari Leppä, +358 50 511 3041 (yhdyshenkilö eduskunnan suuntaan).
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2010
Tiedotteet 2009
|
|
| Muita tiedotteita |
| 29.07.2010 |
| Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus |
| >Lue lisää |
| 21.07.2010 |
| Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan |
| >Lue lisää |
| 14.07.2010 |
| Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä |
| >Lue lisää |
| 09.07.2010 |
| Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa |
| >Lue lisää |
| 28.06.2010 |
| Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi |
| >Lue lisää |
| 23.06.2010 |
| Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille |
| >Lue lisää |
| 15.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria |
| >Lue lisää |
| 14.06.2010 |
| Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja |
| >Lue lisää |
| 09.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan |
| >Lue lisää |
|
|