|
| Tuorein tiedote |
Matka 2010 -messut: Etelä-Savo kutsuu Saimaa-lomalle20.01.2010
Saimaa – Suomen järvien helmi – on Etelä-Savon matkamessuosaston pääteema tammikuun matkamessuilla 2010. Suurin osa Saimaasta kimaltelee juuri eteläisessä Savossa, ja maakunta uskoo vahvasti ainutlaatuisen järvialueen vetovoimaan.
Saimaa hurmaa helposti kävijänsä niin kesällä kuin talvella. Kannattaa kokeilla! kehottaa Etelä-Savon matkailuväki ja suosittelee talvi-iloksi esimerkiksi retkiluistelua Suomen pisimmillä retkiluisteluradoilla ja kesänautinnoksi veneretkeä. Onnekkaimmat osastolla kävijät pääsevät testaamaan väitteiden todenperäisyyttä ilmaiseksi, sillä kilpailujen pääpalkintoina on juuri Saimaa-lomia. Tarjolla on myös edullisia matkapaketteja.
Osastolla voi hankkia lomamatkan Saimaan maakunnan korkeatasoisiin kohteisiin tai lipun kesätapahtumiin, joita on tarjolla souduista ja raveista monipuolisiin taidenautintoihin.
Jos markkinahumu käy liiaksi messuvieraan voimille, osastolla voi hiljentyä nuotion ääreen, Saimaan rantametsien tuoksussa, linnunlaulun kera tai ilman sitä. Oikeaan tunnelmaan kuljettaa Saimaa-elokuva.
Myös monenlaista toimintaa on tarjolla: jäänveiston ammattilaiset antavat taidonnäytteitä joka päivä ja läänintaiteilija Aapo Repo viihdyttää nukketeatteriesityksillä. Jos nälkä yllättää, vatsaa voi hemmotella jokaisen savolaisen suosikkihuikopalalla: savonlinnalaisen lörtsyn saa joko makealla tai suolaisella täytteellä.
Etelä-Savon osasto löytyy hallista kolme numeroilla 3 a 38 ja 3 a 40.
Lisätietoja antavat kehittämisjohtaja Eero Aarnio, puh. 040 - 508 1247, maakuntasuunnittelija Hanna Makkula, puh. 040 - 773 7285, ja markkinointipäällikkö Roosa Kallio, puh. 044 – 770 0512, Etelä-Savon maakuntaliitosta.
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2010
Tiedotteet 2009
|
|
| Muita tiedotteita |
| 29.07.2010 |
| Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus |
| >Lue lisää |
| 21.07.2010 |
| Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan |
| >Lue lisää |
| 14.07.2010 |
| Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä |
| >Lue lisää |
| 09.07.2010 |
| Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa |
| >Lue lisää |
| 28.06.2010 |
| Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi |
| >Lue lisää |
| 23.06.2010 |
| Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille |
| >Lue lisää |
| 15.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria |
| >Lue lisää |
| 14.06.2010 |
| Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja |
| >Lue lisää |
| 09.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan |
| >Lue lisää |
|
|