Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Tuorein tiedote

Kolmasosa Saimaasta norpan suojelu-sopimusten piirissä

02.02.2010

Savonlinnassa 1.2. pidetyssä "Saimaannorppa suojellaan sopimalla" -hanketyöryhmän kokouksessa luovutettiin loppuraportti maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilalle.

Saimaan vesialueiden omistajat ja Metsähallitus ovat sopineet, että kolmasosa Saimaan pinta-alasta, noin 1500 neliökilometriä on ensi keväästä alkaen kevätaikaisten verkkokalastusrajoitusten piirissä. Ministeri Sirkka-Liisa Anttilan asettama tavoite on täyttynyt. 2000-luvulla havaituista poikaspesistä 96 % on jo sopimusalueiden sisällä. Työ sopimusalan täydentämiseksi jatkuu.
 
Hanketyöryhmä vetoaa osakaskuntien vuosikokouksiin, jotta viimeinenkin neljä prosenttia täyttyy ennen 15.4. alkavaa rajoitusaikaa. Muutaman järjestäytymättömän osakaskunnan kohdalla työryhmä tekee yhteistyötä mm. Maanmittauslaitoksen kanssa, jotta kokoukset saadaan pidettyä.
 
Vesialueiden omistajien ja kalastajien, joita Saimaalla on kymmeniä tuhansia, vastaantulo ainutlaatuisen saimaannorpan suojelemiseksi on merkittävä. Saalin menetystä kompensoivat sopimuskorvaukset käytetään valvonta- ja neuvontakulujen kattamisen ohella pääosin arvokalojen poikasistutuksiin. Lisäksi kuhan ja harjuksen kutu sekä järvilohen vaellus ja taimen hyötyvät tuntuvasti siitä, että keväisin ei kalasteta verkoilla. Näin ollen verkkokalastuksen rajoittaminen koituu ennen pitkää kaikkien Saimaalla kalastavien eduksi.
 
Aluetyöryhmä pitää myönteisenä, että valtakunnallinen seurantaryhmä on arvostanut Saimaalla paikan päällä tehtyä työtä ja suosittelee, että sopimuslinjalla jatketaan vastakin. Tätä menettelytapaa puoltaa osallisuus- ja läheisyysperiaatteen kunnioittaminen, joka edistää alueen ihmisten ja vesialueiden omistajien sitoutumista norpansuojeluun ja valvonnan tehokkuutta kohtuukustannuksin.

Lisätietoja tarvittaessa työryhmän puheenjohtaja Matti Viialaiselta, puh. 044 770 0515, matti.viialainen@esavo.fi, varapuheenjohtaja Matti Määtältä, puh. 020 564 5911 matti.maatta@metsa.fi ja sihteeri Harry Härköseltä, puh. 020 747 3635, harry.harkonen@proagria.fi.
Maakuntaliiton tiedotteet

Tiedotteet 2012


Tiedotteet 2011


Tiedotteet 2010

 

Media
Tuoreimmat uutiset kertoo maakunnan media.
Muita tiedotteita
27.01.2012
Yhteistyöryhmä kokoontuu 2. helmikuuta Mikkelissä
26.01.2012
Maakunnan muuttotappio hidastuu. Mikkelin väkiluku kasvoi vuonna 2011.
24.01.2012
Etelä-Savon toive: Presidentiltä tukea Venäjä-yhteyksiin
23.01.2012
Maakuntahallitus: Vaalit ratkaistiin pääkaupunkiseudulla ja sosiaalisessa mediassa
20.01.2012
Uuteen markkinointihankkeeseen viitisenkymmentä hakijaa
17.01.2012
Maakuntahallitus kokoontuu 23. tammikuuta Mikkelissä
16.01.2012
Kuntauudistuksen aluetilaisuus Etelä-Savossa 14. maaliskuuta
16.01.2012
Millainen on tulevaisuuden Etelä-Savo?
13.01.2012
Seminaari ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta
09.01.2012
Mervi Simoska liiton hallinto- ja kehittämisjohtajaksi
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions