|
| Tuorein tiedote |
Viitostien parannustyöt pääsevät etenemään15.02.2010
Liikennevirasto on hyväksynyt tien parannussuunnitelman Viitostielle Huruksen ja Hietasen välille. Maakuntaliitto on useaan otteeseen kiirehtinyt tiesuunnitelman tekoa. Tiesuunnitelma tarvitaan, ennen kuin varsinaisiin tietöihin voidaan ryhtyä.
- Liikenneviraston päätös mahdollistaa sen, että nykyisistä Viitostien korjaustöistä säästyvät noin viisi miljoonaa voidaan käyttää Huruksen ja Hietasen välisiin tietöihin, iloitsee maakuntajohtaja Matti Viialainen.
- Nyt on tärkeää tehdä varsinaiset rahoituspäätökset mahdollisimman nopeasti, jotta tietyöt voivat jatkua viivytyksettä, Viialainen korostaa.
Maakuntaliitto neuvottelee töiden etenemisestä ensi viikolla johtaja Petri Keräsen kanssa. Keränen vastaa liikenneasioista Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa, jolle Etelä-Savon liikenneasiat siirtyivät tämän vuoden alusta.
Parhaillaan Viitostietä parannetaan Mikkelin eteläpuolella Koirakiven ja Huruksen välillä. Työt valmistuvat vuonna 2011. Huruksen ja Hietasen välinen osuus on suoraa jatkoa nykyisille tietöille. Tieosuudet muuttuvat ns. keskikaistateiksi, jolloin muun muassa talvinopeusrajoitukset nousevat 80:stä kilometristä tunnissa 100:aan kilometriin tunnissa.
Hurus – Hietanen -tieosuus sijaitsee Mikkelin ja Hirvensalmen välillä. Korjaustöiden kustannusarvio on noin 5 miljoonaa euroa ja tievälin pituus noin 7 kilometriä.
Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 – 770 0515, ja maakunta-insinööri Heikki Rintamäki, puh. 040 – 724 9619.
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2010
Tiedotteet 2009
|
|
| Muita tiedotteita |
| 29.07.2010 |
| Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus |
| >Lue lisää |
| 21.07.2010 |
| Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan |
| >Lue lisää |
| 14.07.2010 |
| Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä |
| >Lue lisää |
| 09.07.2010 |
| Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa |
| >Lue lisää |
| 28.06.2010 |
| Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi |
| >Lue lisää |
| 23.06.2010 |
| Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille |
| >Lue lisää |
| 15.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria |
| >Lue lisää |
| 14.06.2010 |
| Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja |
| >Lue lisää |
| 09.06.2010 |
| Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan |
| >Lue lisää |
|
|