Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Tuorein tiedote

Maakuntahallituksen tahtotila ehdoton: Savonlinnan keskustan tietyöt eivät saa jäädä kesken

22.02.2010

Etelä-Savon maakuntahallituksen tahtotila on ehdoton: Savonlinnan keskustan liikennejärjestelyt eivät saa jäädä kesken. Tätä koko hallituksen näkökantaa painottivat maakuntahallituksen puheenjohtajat Markku Kakriainen (kesk.) ja Pekka Selenius (kok.) sekä maakuntajohtaja Matti Viialainen hallituksen kokouksen jälkeisessä tiedotustilaisuudessa 22. helmikuuta.

- Liikenneasiat ovat
Etelä-Savon edunvalvonnan kärki, Kakriainen korosti.

Liikenneasiat nousivat
ykkösaiheeksi maakuntahallituksessa sen keskustellessa Etelä-Savon ajankohtaisista edunvalvonta-asioista Mikkelissä. Maakuntaliitto lähetti Savonlinnan rinnakkaisväylän valmistumista kiirehtivän kirjelmän liikenneministeri Anu Vehviläiselle ja Liikenneviraston pääjohtajalle Juhani Tervalalle helmikuun puolivälissä.

Savonlinnan rinnakkaisväylän
lisäksi erityisen tärkeänä maakuntapäättäjät pitävät Viitostien korjaustöiden etenemistä Mikkelin etelä- ja pohjoispuolella sekä lentoliikenneyhteyksien toimivuutta.

Sekä Savonlinnan
liikennejärjestelyt että Viitostie-asiat ovatkin esillä tällä viikolla tapaamisessa, joka maakuntaliitolla on johtaja Petri Keräsen kanssa. Keränen vastaa liikenneasioista Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksessa, jolle Etelä-Savon liikenneasiat siirtyivät vuoden alussa. – Keränen tulee tutustumaan kahteen eteläsavolaiseen lossiin: Puumalan Hätinvirran ja Sulkavan Vekaransalmen losseihin. Käynti liittyy pohdintoihin korvata osa Suomen losseista silloilla.

Ammattikorkeakoulujen yhteistyö puhutti

Etelä-Savon maakuntahallitus painotti myös ammattikorkeakoulujen asemaa ja yhteistyötä edunvalvonnasta puhuessaan.

– Etelä-Savossa ammattikorkeakoulu
on erityisen tärkeä, koska maakunnasta puuttuu oma tiedekorkeakoulu, korosti Selenius.

– Etelä-Savossa on mietittävä erityisen tarkkaan, mitkä ovat ammattikorkeakoulu-uudistuksen tavoitteet ja koulutusyhteistyön parhaat suunnat ja muodot. Meillä ammattikorkeakoulu ei voi olla pelkkä koulu, vaan tavoitteiden on oltava korkeammalla. Ammattikorkeakoulu on tärkeä alueellinen kehittämisyksikkö ja elinkeinoelämän keskeinen yhteistyökumppani. Sillä on oltava myös valtakunnallisia tehtäviä, Selenius sanoi.

Ammattikorkeakoulujen kehityssuuntiin maakunta pyrkii vaikuttamaan muun muassa vaikuttamalla Suomen seuraavan hallituksen hallitusohjelmaan.

Myös syrjäseutujen laajakaistakustannukset, maakunnan Venäjä-yhteistyö, liiton perussopimuksen uudistus ja viime vuoden tilinpäätös työllistivät hallitusta.

Lisätietoja
kokousasioista antavat maakuntahallituksen puheenjohtaja Markku Kakriainen, puh. 0400 – 651 204, sekä varapuheenjohtajat Teemu Hirvonen, puh. 050 – 372 4507, ja Pekka Selenius, puh. 0500 – 150 994, sekä maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 – 770 0515, kehittämisjohtaja Eero Aarnio, puh. 040 – 508 1247, kehittämisjohtaja Riitta Koskinen, puh. 040 – 540 5903, hallintojohtaja Riitta Paananen, puh. 050 – 549 9102 ja suunnittelujohtaja Jarmo Vauhkonen, puh. 040 – 723 6760.
Maakuntaliiton tiedotteet

Tiedotteet 2010


Tiedotteet 2009

 

Tiedotteet 2008

Tiedotteet 2007

 

 

Muita tiedotteita
29.07.2010
Elinvoimainen maaseutu Etelä-Savon vahvuus
21.07.2010
Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan
14.07.2010
Farmari Suomen Maatalousnäyttely 2010: Etelä-Savon yhteisosastolta löytyy sujuva arki ja hyvä elämä
09.07.2010
Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa
28.06.2010
Nuoret muuttavat maakunnasta koulutuksen, urakehityksen ja seikkailunhalun vuoksi
23.06.2010
Laajakaistarakentamisen tuki haettavissa haja-asutusalueille
16.06.2010
Kesäkuun JOUSI
15.06.2010
Kesäteatterikilpailussa mukana 23 harrastajateatteria
14.06.2010
Maakuntahallitus myönsi maakunnan kehittämisrahaa, nimesi vuoden kylän 2010 ja antoi lausuntoja
09.06.2010
Kesäteatterikilpailun tuomaristo ja kisailijat julkistetaan
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions