| Tuorein tiedote |
Maakuntahallitus antoi vastineet maakuntaohjelman lausuntoihin23.03.2010
Etelä-Savon maakuntaliitto sai 55 lausuntoa uuden, vuosille 2011 - 2014 tehtävän maakuntaohjelman ensimmäisestä luonnoksesta. Lausunnot sisältävät noin 200 kommenttia tai muutosesitystä ohjelmaluonnokseen. Kaiken kaikkiaan muutosehdotukset olivat pieniä lisäyksiä ja täsmennyksiä.
Ohjelmaluonnoksen yhteys Uusiutuva Etelä-Savo -strategiaan tunnistettiin lausunnoissa varsin hyvin. Useat lausunnonantajat toivoivat silti kuitenkin muutoksia asioiden painotuksiin ja keskinäisiin suhteisiin. Eniten palautetta annettiin ohjelmakohtaan, joka käsittelee liikenneyhteyksiä ja maakunnan vetovoimaisuutta.
Lausuntoja maakuntaliitto pyysi 80 yhteystyötaholta, muun muassa kunnilta, valtion aluehallinnolta, etujärjestöiltä, tutkimus- ja oppilaitoksilta sekä nuorisovaltuustoilta. Ohjelma- ja sen ympäristöselostusluonnos olivat myös yleisön kommentoitavina 4. tammikuuta - 12. helmikuuta.
Kommenteista kipakimmat liittyivät kunta- ja palvelurakenteisiin.
Uuden maakuntaohjelmaluonnoksen vastaanotosta kertoo maakuntaliiton tiedotuslehti JOUSI maaliskuun numerossaan. Tuore JOUSI kertoo myös muun muassa:
- mikä on maakunnan nykynäkemys Parikkalan rajanylityspaikkaan,
- miten Savonlinnan rinnakkaisväylän rahoitus etenee,
- mikä on maakunnan lossien kohtalo,
- mikä on Suomen paras paikka keskusarkistolle ja
- milloin talouden ja politiikan vahvat hahmot kokoontuvat jälleen Päämajan kesäsymposiumiin.
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2012
Tiedotteet 2011
Tiedotteet 2010
|