| Tuorein tiedote |
Uusiutuuko Etelä-Savo? Seminaari arvioi kehitystä.26.03.2010
Uusiutuuko Etelä-Savo vai kulkeeko kehitys edelleen huolestuttavaan suuntaan? Maakunnalle kiperiä kysymyksiä kokoontuu pohtimaan noin 50-henkinen päättäjäporukka perjantaina 9. huhtikuuta Mikkeliin.
Aamupäiväseminaarissa maakuntajohtaja Matti Viialainen esittää tuoreimmat tilastotiedot kehityksen suunnasta.
Paneelikeskustelussa kaupunginhallitusten luottamushenkilöjohto ja elinkeinoelämä kertovat omat näkemyksensä talouden tilasta. Keskustelua vetää päätoimittaja Tapio Honkamaa Länsi-Savosta. Maakuntaohjelman mahdollisuuksia väestö- ja talouskehitykseen arvioivat sekä aluehallintoviranomaiset että seutujen elinkeinojohtajat.
Seminaari on Etelä-Savon uuden maakuntastrategian ensimmäinen seurantatilaisuus. Maakuntavaltuusto hyväksyi Uusiutuva Etelä-Savo -strategian toukokuussa 2009.
Strategian tavoitteena on kääntää maakunnan muutto- ja talousluvut kasvuun. Strategia valmisteltiin laajassa yhteistyössä kuntien, seutukuntien, elinkeinoelämän, etujärjestöjen ja aluehallintoviranomaisten kesken.
Seminaarin järjestää Etelä-Savon maakuntaliitto.
Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 – 770 0515, ja maakuntasuunnittelija Jyrki Kuva, puh. 040 – 757 6698.
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2012
Tiedotteet 2011
Tiedotteet 2010
|