|
| Tuorein tiedote |
Kietäväinen Mikkelissä: Kuntien tehtäviä ei voi lisätä14.04.2010
- Kuntien tehtäviä ei voida lähivuosina nykyisestä lisätä, painotti Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Mikkelissä 14. huhtikuuta Kuntaliiton ja maakuntaliiton ajankohtaispäivillä. - Jos valtio haluaa lisätä kuntien tehtäviä, on lisäykset rahoitettava kokonaan valtion varoista, hän sanoi.
Laman vaikutukset Etelä-Savon kuntien talouteen ovat olleet odotettua pienemmät, totesi puolestaan kunnanjohtaja Heikki Laukkanen Juvalta. – Talous ei romahtanutkaan, hän sanoi ja esitteli tuoreimmat kuntatalousluvut. Laukkanen johtaa maakunnan kunnallistaloustyöryhmää.
Kunnallistalouden professori Jarmo Vakkuri Tampereen yliopistosta vakuutti seminaariväelle, ettei ole olemassa ns. optimaalista kuntakokoa, on olemassa vain tehokas kuntakoko. Tehokkuus on kansainvälisten tutkimusten mukaan suurin ongelma sekä kaikista isoimmissa että kaikista pienimmissä kunnissa.
Kuntaliiton ja maakuntaliiton perinteinen ajankohtaispäivä kokosi Mikkelin Mikaeliin 14. huhtikuuta noin sata eteläsavolaista kuntavaikuttajaa. Iltapäivätilaisuudessa pohdittiin kuntatalouden nykyistä ja tulevaa tilaa.
Lisätietoja antavat maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 – 770 0515, ja maakunta-asiamies Markku Aholainen, puh. 0400 – 745 537, Etelä-Savon maakuntaliitosta sekä varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen, puh. 0400 – 486 043 Kuntaliitosta.
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2012
Tiedotteet 2011
Tiedotteet 2010
|
|
| Media |
|
Tuoreimmat uutiset kertoo maakunnan media.
|
| Muita tiedotteita |
| 27.01.2012 |
| Yhteistyöryhmä kokoontuu 2. helmikuuta Mikkelissä |
| >Lue lisää |
| 26.01.2012 |
| Maakunnan muuttotappio hidastuu. Mikkelin väkiluku kasvoi vuonna 2011. |
| >Lue lisää |
| 24.01.2012 |
| Etelä-Savon toive: Presidentiltä tukea Venäjä-yhteyksiin |
| >Lue lisää |
| 23.01.2012 |
| Maakuntahallitus: Vaalit ratkaistiin pääkaupunkiseudulla ja sosiaalisessa mediassa |
| >Lue lisää |
| 20.01.2012 |
| Uuteen markkinointihankkeeseen viitisenkymmentä hakijaa |
| >Lue lisää |
| 17.01.2012 |
| Maakuntahallitus kokoontuu 23. tammikuuta Mikkelissä |
| >Lue lisää |
| 16.01.2012 |
| Kuntauudistuksen aluetilaisuus Etelä-Savossa 14. maaliskuuta |
| >Lue lisää |
| 16.01.2012 |
| Millainen on tulevaisuuden Etelä-Savo? |
| >Lue lisää |
| 13.01.2012 |
| Seminaari ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta |
| >Lue lisää |
| 09.01.2012 |
| Mervi Simoska liiton hallinto- ja kehittämisjohtajaksi |
| >Lue lisää |
|
|