| Tuorein tiedote |
Maakuntahallitus hyväksyi maakuntaohjelman 2011 – 201426.04.2010
Muuttovoitto ja vahva aluetalous ovat Etelä-Savon uuden maakuntaohjelman tavoitteena. Maakuntahallitus hyväksyi uuden ohjelman kokouksessaan 26. huhtikuuta. Ohjelman kokonaisbudjetti on vuosille 2011 – 2014 yhteensä reilut 750 miljoonaa.
Lopullisesti maakuntaohjelman hyväksyy 31. toukokuuta Joroisissa kokoontuva maakuntavaltuusto. Ohjelma toteuttaa keväällä 2009 hyväksyttyä Uusiutuva Etelä-Savo -maakuntastrategiaa.
Maakuntaohjelma sisältää Etelä-Savon kehittämistavoitteet ja -toimet sekä suunnitelman niiden rahoittamiseksi. Ohjelma ohjaa keskeisten valtion aluekehitysrahojen käyttöä Etelä-Savossa, ei kuitenkaan esimerkiksi teiden ylläpitorahoja, työllistymisen budjettirahoja, yleisiä valtionosuuksia eikä maatalouden ympäristötukia.
Ohjelman tavoitteena on kannustaa kuntia ja yrityksiä käynnistämään kehittämishankkeita tarjoamalla niille valtion ja EU:n lisärahoitusta. Rahan toivotaan toimivan eräänlaisena vipurahana hankkeiden käynnistymiselle.
Ohjelman vuosibudjetit ovat noin 175 – 200 miljoonaa euroa, josta yksityistä rahaa on noin 25 milj. euroa/vuosi, kuntarahaa 28 – 34, EU-rahaa 17 – 21 ja valtion rahaa 100 – 135 milj. e/v. Ohjelman kokonaisbudjetti on 754 miljoonaa euroa.
Ohjelman päätavoite on muuttovoittoinen ja taloudeltaan vahvistuva maakunta. Ohjelma sisältää neljä painopistealuetta, jotka ovat:
• menestyvä yritystoiminta (217 milj. e/ 4 vuotta),
• hyvät osaamisrakenteet (107 milj. e),
• korkeatasoiset hyvinvointipalvelut (18 milj. e),
• toimivat liikenneyhteydet ja kohentunut alueellinen vetovoima (412 milj. e).
Etelä-Savon vahvat vetovoimatekijät – Saimaan, Venäjän ja pääkaupunkiseudun läheisyys sekä hyvä ympäristö ja sujuva arki – ovat myös keskeisesti esillä.
|
| Maakuntaliiton tiedotteet |
|
Tiedotteet 2012
Tiedotteet 2011
Tiedotteet 2010
|