Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Tuorein tiedote

Maakuntahallitus ei löytänyt huomautettavaa – maakuntajohtaja toimi oikein norppakokouksessa

24.05.2010

Etelä-Savon maakuntahallitus käsitteli kokouksessaan maakuntajohtaja Matti Viialaisen vastausta eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläisen jättämään selvitys- ja lausuntopyyntöön, joka koski tunnetun luontokuvaaja ja saimaannorpan suojelija Juha Taskisen kuvauskieltoa 31.10.2009 pidetyssä Saimaannorppa suojellaan sopimalla -tilaisuudessa.

Etelä-Savon maakuntahallitus antoi asiasta lausunnon kuultuaan ensin maakuntajohtaja Viialaisen selvityksen asiasta. Maakuntahallitus totesi lausunnossaan, ettei heillä ole huomautettavaa maakuntajohtajan menettelyyn asianomaisessa kokouksessa.

Lausunnossaan maakuntahallitus korosti, että kaikki maakuntahallituksessa edustettuina olevat poliittiset ryhmät olivat kokouksessa läsnä ja päätös oli yksimielinen. Hallitus myös harmitteli, että itse pääasia eli saimaannorpan suojelu meinaa hukkua turhanpäiväiseen riitelyyn.

Tieasiat ja lentoliikenteen tulevaisuus nousivat ykkösaiheeksi maakuntahallituksessa sen keskustellessa Etelä-Savon ajankohtaisista edunvalvonta-asioista. Tiehankkeiden etenemiseen oltiin melko tyytyväisiä. Erityisesti Savonlinnan valtatie 14 tiehankkeen eteneminen ilahdutti hallitusta. Hallituksen vuoden 2010 kolmannessa lisätalousarviossa päätettiin aikaistaa hanketta siten, että toisen vaiheen rakentaminen alkaa syksyllä. Liikennevirasto oikeutetaan solmimaan hankkeelle 80 miljoonan euron urakkasopimus.

Savonlinnan ja Varkauden lentoliikennetilanne huoletti hallitusta. Huolen taustalla on pienten kenttien mahdolliset lakkauttamiset. Esimerkiksi Finncomm Airlines on kertonut tekevänsä päätöksiä kesäkuun aikana lentotoiminnan jatkamisesta Porin, Jyväskylän ja Seinäjoen lentoasemilla. Jos lentoliikenne lakkautetaan, se saattaa heijastua myös Etelä-Savoon.

Laajakaistahanke etenee suunnitellun aikataulun mukaisesti. Ensimmäisten hankkeiden kilpailutus käynnistyy kevään tai kesän aikana ja osan toteutus voi alkaa syksyllä 2010 tai keväällä 2011. Eteläsavolaisista kunnista Enonkoski, Hirvensalmi, Joroinen, Pieksämäki, Rantasalmi ja Mikkeli kuuluvat tähän ns. ensimmäiseen päävaiheeseen. Toisen päävaiheen hankkeiden kilpailutus käynnistyy syksyllä 2010 ja toteutus kevään 2011 aikana. Kolmas vaihe on tarkoitus käynnistää aikaisintaan vuonna 2012.
Maakuntaliiton tiedotteet

Tiedotteet 2012


Tiedotteet 2011


Tiedotteet 2010

 

Media
Tuoreimmat uutiset kertoo maakunnan media.
Muita tiedotteita
27.01.2012
Yhteistyöryhmä kokoontuu 2. helmikuuta Mikkelissä
26.01.2012
Maakunnan muuttotappio hidastuu. Mikkelin väkiluku kasvoi vuonna 2011.
24.01.2012
Etelä-Savon toive: Presidentiltä tukea Venäjä-yhteyksiin
23.01.2012
Maakuntahallitus: Vaalit ratkaistiin pääkaupunkiseudulla ja sosiaalisessa mediassa
20.01.2012
Uuteen markkinointihankkeeseen viitisenkymmentä hakijaa
17.01.2012
Maakuntahallitus kokoontuu 23. tammikuuta Mikkelissä
16.01.2012
Kuntauudistuksen aluetilaisuus Etelä-Savossa 14. maaliskuuta
16.01.2012
Millainen on tulevaisuuden Etelä-Savo?
13.01.2012
Seminaari ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta
09.01.2012
Mervi Simoska liiton hallinto- ja kehittämisjohtajaksi
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions