Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Tuorein tiedote

Päämajan kesäsymposium löysi Suomelle monenlaisia selviytymiskeinoja: Suomi selviää, mutta työtä piisaa

09.07.2010

Työ, talous, terveys, tutkimus ja tuotekehitys vetivät aiheina täyden salillisen yleisöä kolmanteen Päämajan kesäsymposiumiin.

Suomen ensimmäinen naispuolustusministeri Elisabeth Rehn korosti perinteisessä Mannerheim-luennossa nykyisen varusmiesjärjestelmän merkitystä nuorisolle. Hänen mielestään palveluun liittyy merkityksellisiä oheisarvoja, joita nuoriso tarvitsee ja voi hyödyntää elämässään.

Mikkeliläissyntyinen Euroopan Unionin talouskomissaari Olli Rehn uskoo EU:n talouden kääntyneen jälleen kasvuun. Hän arvioi ensi vuonna reaalikasvun olevan kahden prosentin luokkaa ja työttömyyden kasvun taittuvan.

Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) uskoo Suomen selviävän hyvin lähitulevaisuuden haasteista, kunhan terveydestä, työstä ja taloudesta huolehditaan.

Elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) listasi suurimmiksi haasteiksi globaalin kilpailun, ikääntymisen haasteet, ilmastonmuutoksen ja julkisen talouden tilan. Ministeri korosti, että haasteista selvitään, kun tuottavuus saadaan nousemaan.

Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma
(sd.) nosti hänkin kolme asiaa oman listansa kärkeen. Työllisyys oli niistä selkeästi ykkösasia, ”ruisleipäasia”. Julkisen talouden tervehdytykseen hän näkee kuluvan kaksi vaalikautta.

Lue koko tiedote


Kuva Taru Hokkanen
Maakuntaliiton tiedotteet

Tiedotteet 2012


Tiedotteet 2011


Tiedotteet 2010

 

Media
Tuoreimmat uutiset kertoo maakunnan media.
Muita tiedotteita
27.01.2012
Yhteistyöryhmä kokoontuu 2. helmikuuta Mikkelissä
26.01.2012
Maakunnan muuttotappio hidastuu. Mikkelin väkiluku kasvoi vuonna 2011.
24.01.2012
Etelä-Savon toive: Presidentiltä tukea Venäjä-yhteyksiin
23.01.2012
Maakuntahallitus: Vaalit ratkaistiin pääkaupunkiseudulla ja sosiaalisessa mediassa
20.01.2012
Uuteen markkinointihankkeeseen viitisenkymmentä hakijaa
17.01.2012
Maakuntahallitus kokoontuu 23. tammikuuta Mikkelissä
16.01.2012
Kuntauudistuksen aluetilaisuus Etelä-Savossa 14. maaliskuuta
16.01.2012
Millainen on tulevaisuuden Etelä-Savo?
13.01.2012
Seminaari ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta
09.01.2012
Mervi Simoska liiton hallinto- ja kehittämisjohtajaksi
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions