Etelä-Savon maakunta
Maakuntaliitto

Tuorein tiedote

Komission luovuttava lisätoimista Suomea vastaan

21.07.2010

Saimaan alueen neljän maakunnan edustajat tapasivat tänään Savonlinnassa EU:n ympäristökomissaari Janez Potocnikin. Maakunnat luovuttivat ympäristökomissaarille Saimaan alueen vastineen komission toukokuussa Suomelle jättämään huomautukseen, jossa Suomen väitetään laiminlyöneen saimaannorpan suojelua.

Maakunnat toteavat Suomen hallituksen antaman vastauksen tavoin, että syytökset luontodirektiivin kahden artiklan rikkomisesta ovat perusteettomia. Ne perustuvat virheellisiin ja osin myös vanhentuneisiin tietoihin, joita suomalaiset kantelijat ovat komissiolle toimittaneet.

Pihlajaveden kokemuksiin viitaten maakunnat toteavat, että ihmistoiminnot ja norppa sopivat molemmat Saimaalle, sillä elinkeinot ja suojelutoimet voidaan järkevästi toimien hyvin sovittaa yhteen.
Pihlajavedellä norppakanta on 1990-luvun alkupuolelta lähtien kolminkertaistunut ilman, että asumista, liikkumista, kalastusta tai matkailua olisi kielletty tai tarpeettomasti rajoitettu. Komissiolla ei siksi ole
asiallisia perusteita vaatia uusia lisäkieltoja ja rajoituksia, jotka kohdistuisivat Saimaan alueen vakituisiin ja vapaa-ajan asukkaisiin, kalastajiin tai matkailuryittäjiin.

Maakunnat huomauttavat, että alueen ihmiset itse ja Suomi valtiona ovat tehneet erittäin paljon saimaannorpan hyväksi. Kalastusrajoitukset kattavat jo yli kolmanneksen Saimaan pinta-alasta. Lisäksi rannoista on tiukasti suojeltu yli 2000 kilometriä, ja eri suojeluohjelmiin on käytetty yli
50 miljoonaa euroa. Valtaosa muistakin Saimaan rannoista on rakentamatta ja talvisaikaan norppien pesimäalueilla on hyvin vähän tai ei ollenkaan ihmisiä. Tiedossa ei ole ainuttakaan tapausta, että ihminen olisi tahallaan tai vahingossa rikkonut pesimäkinoksen ennen pesälaskentoja.

Paikallisin sopimuksiin perustuva keväinen verkkokalastuskielto 15.4. - 30.6. kattaa jo 1 660 neliökilometrin alan ja kaikki tunnetut 493 poikaspesää vuosilta 2000- 2009. Kielto on osoittautunut myös käytännössä hyvin toimivaksi. Kevään ja alkukesän aikana laajalla kieltoalueella ei löytynyt valvonnassa verkkoja eikä yhtään kuuttia menehtynyt verkkoihin.

Komission huomautukseen, että pesiä ei suojella Saimaalla riittävästi vesiskoottereilta, maakunnat toteavat, ettei niiden tiedossa ole tapausta, jossa vesiskoottereilla olisi häiritty pesintää. Vastineessa tätä pidetäänkin sangen epätodennäköisenä siksi, että helmi-maaliskuussa Saimaa on jäässä.

Maakunnat toivovatkin, että komissio voisi perehtyä vielä tarkemmin todellisiin olosuhteisiin Saimaalla. Talvea Saimaalla ei voi verrata Kreikan saariston kesäiseen turistisesonkiin, johon liittyvää merikilpikonnatuomiota komissio käyttää verrokkitapauksena huomautuksessaan.

Tapaamiseen osallistuivat Etelä-Savon maakuntajohtaja Matti Viialainen, Etelä-Karjalan suunnittelujohtaja Arto Hämäläinen, Pohjois-Savon suunnittelujohtaja Paula Qvick ja Pohjois-Karjalan maakuntaliiton suunnittelujohtaja Risto Poutiainen sekä ympäristösuunnittelija Hanne Lohilahti.

Lisätietoja antaa maakuntajohtaja Matti Viialainen, puh. 044 770 0515
Maakuntaliiton tiedotteet

Tiedotteet 2012


Tiedotteet 2011


Tiedotteet 2010

 

Media
Tuoreimmat uutiset kertoo maakunnan media.
Muita tiedotteita
27.01.2012
Yhteistyöryhmä kokoontuu 2. helmikuuta Mikkelissä
26.01.2012
Maakunnan muuttotappio hidastuu. Mikkelin väkiluku kasvoi vuonna 2011.
24.01.2012
Etelä-Savon toive: Presidentiltä tukea Venäjä-yhteyksiin
23.01.2012
Maakuntahallitus: Vaalit ratkaistiin pääkaupunkiseudulla ja sosiaalisessa mediassa
20.01.2012
Uuteen markkinointihankkeeseen viitisenkymmentä hakijaa
17.01.2012
Maakuntahallitus kokoontuu 23. tammikuuta Mikkelissä
16.01.2012
Kuntauudistuksen aluetilaisuus Etelä-Savossa 14. maaliskuuta
16.01.2012
Millainen on tulevaisuuden Etelä-Savo?
13.01.2012
Seminaari ilmastonmuutoksesta ja energiantuotannosta
09.01.2012
Mervi Simoska liiton hallinto- ja kehittämisjohtajaksi
Qred Solutions - Vipuvoimaa EU:lta - Euroopan Unioni
Qred Solutions