| Viitosväylän kehittämishanke |
|
Vahva Viitosväylä - Itäisen Suomen menestyksen edellytys
Viitosväylä on Itäisen Suomen valtaväylä ja kehityskäytävä pääkaupunkiseudulta Saimaalle ja Lappiin. Se kokoaa yhteen eri liikennemuodot, asutuksen, elinkeinot ja virkistyskohteet. Viitosväylä kytkee alueen kaupunkikeskukset toisiinsa sekä muuhun Suomeen, Venäjään ja Eurooppaan.
Viitosväylän kehittämishanke kokoaa yhteen väylän varren julkiset ja yksityiset toimijat
Viitostie Ry on yhdessä alueensa kuntien, maakuntaliittojen ja elinkeinoelämän kanssa käynnistänyt kehittämishankkeen, jonka tavoitteena on sisällyttää Viitosväylä investointikohteena vuoden 2011 Liikennepoliittiseen selontekoon.
Hanke käynnistyi syksyllä 2008 hankesuunnitelman laatimisella ja jatkui vuonna 2009 yhteistyö-ja viestintähankkeena. Joulukuun 2009 eduskuntaseminaarissa kiteytettiin yhteiset tavoitteet ja tahtotila. Työ jatkuu Viitostie ry:n puitteissa tiiviisti kytkettynä Liikenneviraston, maakuntaliittojen, ELY-keskusten ja kauppakamareitten kehittämistyöhön.
Viitosväylä-esittelyaineistot
Viitostie ry järjesti Eduskuntatalolla 16.12. kehittämisseminaarin jonka ohjelma on ohessa. Esitykset avautuvat linkeistä pdf-muotoisina.
Seminaarin ohjelma
Avaus ja johdatus päivän teemaan
Markku Kakriainen, toimitusjohtaja, Etelä-Savon kauppakamari
puheenjohtaja, Viitostie ry
2010 - luvun liikennepolitiikka
Anu Vehviläinen, liikenneministeri, Liikenne- ja viestintäministeriö
Venäjä - haasteet ja mahdollisuudet
Pekka Huhtaniemi, alivaltiosihteeri, Ulkoasiainministeriö
puheenjohtaja, EuroRussia -foorumi
Viitosväylä -kehittämishankkeen esittely
Björn Silfverberg, DI, johtava konsultti, WSP Finland Oy
Kommenttipuheenvuoro
Petri Keränen, tiejohtaja, Savo-Karjalan tiepiiri
Valtion budjetit vuosien saatossa ja liikenneinvestoinnit
Kari Rajamäki, kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja
Aluerakenne ja kehityskäytävät
Perttu Vartiainen, rehtori, Itä-Suomen yliopisto
Kommenttipuheenvuorot
Esko Torssonen, toimitusjohtaja, Suomen Kiitoautot Oy
Kari Turunen, kehitysjohtaja, RTG Matkatoimisto Ready to Go Oy
Matti Viialainen, maakuntajohtaja, Etelä-Savon maakuntaliitto
|