Tietopalvelu

Maakuntablogi

Paluu artikkeleihin

Ei tyrmätä etukäteen

(27.05.2019)

Hallitusneuvotteluissa näyttää löytyneen yhteinen näkemys sote-palvelujen järjestämisestä. Juuri sote-uudistuksen epäonnistumiseen Sipilän hallitus kaatui. Kuten edellinen hallitus, myös kaavaillun uuden hallituksen uudistuksen pohjana olisi 18 maakuntaa, joista Etelä-Savo olisi yksi.

Maakunnan sisällä suurin ongelma oli erimielisyys keskussairaaloiden työnjaosta. Sairaanhoitopiirit eivät päässeet siitä keskinäiseen yhteisymmärrykseen. Kahden sairaalan mallista vallitsi esivalmistelussa laaja yksimielisyys. Uudistuksen kaaduttua emme kuitenkaan päässeet valmistelemaan uuden maakunnan päättäjille konkreettista ehdotusta uuden maakunnan toimintamalliksi.

Erikoissairaanhoito muodostaa keskeisen, mutta ei ainoan osan sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita. Aiempi maakunnan esivalmistelu kattoi huomattavasti laajemman kokonaisuuden. Valmistelussa kertyi runsaasti hyviä kokemuksia yhteistyöstä koko maakunnan tasolla; perusterveydenhuollossa, vanhuspalveluissa, mielenterveyspalveluissa, lasten ja nuorten perheiden palveluissa sekä monissa muissa sote-palveluissa.

Maakunnan valmistelijat olivat saman pöydän ääressä etsimässä yhteisiä ratkaisuja. Kipukohdat maakunnan eri osissa olivat meillä valmistelijoilla hyvin tiedossa. Kun maan hallitus näyttäisi uudelleen tarjoavan Etelä-Savolle mahdollisuutta itse löytää ratkaisuja maakuntaamme, olisi tähän mahdollisuuteen yhdessä tartuttava.