Suoraan sisältöön

Järjestöjen ääni mukaan maakunnan kehittämiseen

Hanke toteutettiin maakuntahallituksen myöntämällä maakunnan kehittämisrahalla ajalla 1.10.2019-31.12.2021. 

Hankkeen tavoitteina oli

  • saada järjestöneuvottelukunnasta aidosti järjestöjen ääntä esiin tuova yhteistyöelin. 
  • lisätä vuoropuhelua ja kumppanuutta julkisen sektorin ja kansalaistoiminnan välillä.
  • hyvinvoinnin ja elinvoiman lisääntyminen alueella. 
  • toimintasäännöstä ja sen myötä toiminnasta on kehittämistoiminnan mahdollistava muoto jo heti toiminnan alkuvaiheessa.
  • luoda järjestöneuvottelukunnan toiminnasta pilotoinnin aikana selkeä kokonaisuus ja ymmärrettävä osallisuusrakenne.
  • käynnistää järjestöstrategian jalkauttaminen ja suunnitella järjestöneuvottelukunnan toimintaa strategian tahtotilan pohjalta.
  • lisätä järjestöjen välistä yhteistyötä ja laajempaa ymmärrystä heterogeenisestä järjestökentästä. 
  • käynnistää järjestöneuvottelukunnan toiminta ensimmäisellä kaudella 2019-2020.
  • kirkastaa ja kytkeä toiminnan tavoitteet maakunnan keskeisiin strategisiin tavoitteisiin.
  • varmistaa, että järjestöneuvottelukunnan toimintatavoista pilottikauden jälkeen on sovittu.

Hankkeen keskeiset toimenpiteet

  • Maakuntien välisessä yhteistyössä järjestetään koulutusta järjestöneuvottelukunnan jäsenille sekä järjestöjen kanssa aktiivisesti toimiville tahoille.
  • ltäsuomalaista yhteistyöverkostoa rakennetaan neuvottelukuntien ja muiden vastaavien toimielimien kanssa.
  • Hyvien käytäntöjen levittämistä tehdään myös valtakunnallisella tasolla.
  • Kehitetään järjestöneuvottelukunnan viestintää yhdessä viestintäryhmän kanssa.
  • Toiminnan pilotoinnin aikana tuotetaan materiaalia sekä kootaan järjestöjen yhteystiedot tulevan toiminnan tueksi.
  • Suunnitellaan ja järjestetään maakunnallinen järjestöfoorumi.
  • Maakunnan kehittämistyössä järjestöneuvottelukunta osallistuu maakuntastrategiatyöhön.
  • Järjestöneuvottelukunnan ja muiden osallisuusrakententeiden yhteistyötä vahvistetaan mm. maakunnallisen osallisuustyön yhteydessä.

Heräsikö kysymyksiä? Lisätietoja antaa:

Eveliina Pekkanen

Kehittämispäällikkö, aluekehitys, kulttuuri ja osallisuus (vuorotteluvapaalla 14.7.2024 saakka)

044 770 0591

eveliina.pekkanen@esavo.fi

Eveliina vastaa maakuntaliitossa osallisuuteen ja hyvinvointiin sekä maakunnan kulttuuritoimintaan liittyvistä kehittämis- ja rahoitustehtävistä. Eveliina toimii YhES-neuvottelukunnan yhteyshenkilönä.