Suoraan sisältöön

Julkaistu 16.02.2021

Kuntavaalien kautta päättämään myös kuntayhteistyöstä

Huhtikuun kuntavaaleissa kuntiin valitaan lähes 9000 päättäjää. Kuntavaalit ratkaisevat, ketkä voivat päättää kuntien yhteistyöstä seuraavan neljän vuoden aikana.

Kunnat tekevät keskenään yhteistyötä esimerkiksi kuntaa laajemman alueen, maakunnan, kehittämiseksi ja kaavoittamiseksi. Yhteistyötä tehdään myös muun muassa erikoissairaanhoidon, toisen asteen ja erityisesti ammatillisen koulutuksen, pelastustoimen palveluiden sekä kehitysvammaisten ja muuta erityistä tukea tarvitsevien palveluiden järjestämisessä. Osa yhteistyöstä on kuntien vapaaehtoisesti sopimaa ja osa perustuu lakeihin.

Kuntayhteistyön teemoja ja organisaatioita

Maakuntien liitot, koulutuskuntayhtymät, sairaanhoitopiirit, erityishuoltopiirit ja pelastuslaitokset ovat kuntayhteistyön organisaatioita, joilla on omat teemansa.

Kuntayhteistyön muotoja voivat olla esimerkiksi kuntayhtymät tai yhteinen toimielin vastuukunnassa, joihin kunnat nimeävät omat luottamushenkilöt. Monesti kuntayhtymän perussopimuksessa on sovittu Kuntalain 56 § mukaisesti, että kuntayhtymän luottamushenkilö on kunnanvaltuutettu. Sama voi koskea myös liikelaitosten johtokuntia.

Meneillään olevassa sote-uudistuksessa Suomeen suunnitellaan syntyvän 22 hyvinvointialuetta. Nämä ovat omia itsehallinnollisia organisaatioitaan, eivät kuntien yhteistyöorganisaatioita. Hyvinvointialueiden päättäjiä ei siis valita kuntavaalien kautta, vaan tätä varten järjestetään jatkossa omat vaalit, ns. aluevaalit.

Lisätietoja:

Maakuntien liitoista: Johanna Viita, kehityspäällikkö, +358 9 771 2521 

Johanna Viidan blogikirjoitus on julkaistu myös Kuntaliiton verkkosivulla.