Suoraan sisältöön

Julkaistu 19.02.2021

Vaikuta-webinaarissa ripoteltiin lumovoiman hippusia ja kasvettiin puutarhassa - osallisuuden näkökulmasta

Tilaisuudessa kuultiin monia innostavia ja ajatuksia herättäviä puheenvuoroja osallisuudesta. Webinaari antoi osallistujille tietoa hyvistä osallisuuskäytännöistä ja vaikuttavasta osallisuustyöstä, jota on tehty niin omassa maakunnassamme kuin muualla Suomessakin. 

Toista kertaa järjestetty Vaikuta-osallisuusseminaari toteutui virtuaalisesti 10.2.2021. Webinaarissa verkostoiduttiin ilman fyysistä kohtaamista ja testattiin vuorovaikutusta Howspace-alustalla. Tapahtumaan osallistui noin 120 henkilöä ympäri maakuntaa.

Tilaisuuden avasi sillanrakentaja, valovoimainen ja innostava Saimaa-ilmiön hankejohtaja Sari Kaasinen. Kaasinen kertoi saaneensa eväitä itäsuomalaisen yhteistyön rakentajaksi omasta kasvuympäristöstään, jossa kaikki pääsivät mukaan ja osallisuus ja yhteisöllisyys oli itsestään selvää.   "Yhdessä teemme, yhdessä pärjäämme".  Lumovoima ja saimaalaisuus- termit saivat innostuneen vastaanoton yleisössä. Helsingin kaupungin toimialajohtaja Tommi Laitio jatkoi myös paikallisylpeyden merkityksestä osallisuuden tunteelle. Hän kiitteli eteläsavolaisia rohkeudesta pyytää helsinkiläinen puhumaan osallisuudesta. Laitio vertasi osallisuutta puutarhaan, jossa kaikki kasvavat itse. Kunnan tehtävä on huolehtia, että maaperä, puhdas vesi ja työkalut ovat kunnossa sekä tarjota tukea kasvulle ja pitää tuholaiset kurissa.

Maakunnallisen YhES-neuvottelukunnan puheenjohtaja Kalle Husso painotti vuoropuhelun merkitystä ja lupasi YhES:in vievän järjestöjen ääntä eteenpäin maakunnalliseen päätöksentekoon. Yhtenä kanavista yhdistyksiin tulee toimimaan maaliskuussa julkaistava järjestöjen yhteystietoalusta, joka palvelee koko maakunnan alueella. Uunituore maakunnallisen nuorisovaltuusto Esa-Manun puheenjohtaja Iida Hämäläinen korosti puheenvuorossaan kolmea asiaa, joihin esamanulaiset tarttuvat nuorten näkökulmasta: syrjäytymisen ehkäisy, rohkaiseminen vaikuttajaksi sekä ymmärrettävä viestintä, joka tavoittaa nuoret.

Kuntavaalien lähestyessä webinaarin virtuaalipaneeliin oli kutsuttu kuntavaaliehdokkaita, joita haastettiin ottamaan kantaan osallisuuteen ja uudenlaisiin demokratian muotoihin neljän teeman myötä. Paneelin vetäjä Torsti Hyyryläinen Helsingin yliopistosta korosti alustuksessaan, että kunnat ovat muutoksen edessä ja siinä tarvitaan aktiivisuutta. Kriittistä on nähdä osallisuus ja yhteishengen kohottaminen menestystekijänä myös maakunnan tasolla.

Paneeliin paikalle pääsivät Maisa Juntunen, Jouni Koskela, Sanna Niemelä, Arto Sepponen ja Satu Taavitsainen. Innostavat videotervehdykset sekä omasta maakunnasta, että valtakunnan tasolta toivat esimerkkejä osallisuudesta, sekä panelistien että yleisön keskustelun pohjaksi. Monipaikkaisen asumisen osalta todettiin, että toimivan infran rinnalle on nostettava myös pehmeät arvot. Nuorten osallisuuden merkityksestä oltiin yhtä mieltä ja kuntalain osallistamiseen liittyvät pykälät muistetaan kyllä hyvin. Uudenlaisia tapoja kohtaamisiin tarvitaan ja näiden osalta näkemyksiä ja kokemuksia on laidasta laitaan. Kulttuurin osalta ehdottoman tärkeää on yhdenvertaisuus esimerkiksi taloudellisesta tilanteesta riippumatta. Kun teknologia otetaan osaksi osallisuutta, on myös tärkeää huolehtia saavutettavuudesta. Kunnanjohtajan äänellä soitetuista robottipuheluista demokratian tukena innostuttiin siksi, että lähes kaikilla on puhelin eikä digisyrjäytynytkään jää ulkopuolelle. Vaikka keskustelut käytiin nopeatempoisella kommenttipuheenvuorokierroksilla, osoittautui tämän tyyppinen foorumi hyväksi tavaksi käydä vuoropuhelua.

Lisätietoja: kehittämispäällikkö Eveliina Pekkanen, p. 044 770 0591