Suoraan sisältöön

Etelä-Savon Kulttuurileijonien luola

23.11.2021-, klo klo 12-16

Kenkävero, Mikkeli

Keväällä 2019 toteutettiin historian ensimmäinen Etelä-Savon kulttuurileijonien luola Etelä-Savon maakuntaliiton, Etelä-Savon ELY-keskuksen, Taiteen edistämiskeskus Taiken ja Suomen Kulttuurirahaston yhteistyönä. Tilaisuuden ideana oli saattaa luovien alojen ja kulttuurin toimijoita yhteen kulttuurileijonien eli eri alojen ammattilaisten ja rahoittajien kanssa.

Tilaisuuden saaman myönteisen palautteen innoittamina vastaava tilaisuus järjestetään nyt toisen kerran koronan jo salliessa
Kenkäverossa 23.11. klo 12-16.

Tilaisuuteen voi tulla esittämään omansa ideansa leijonien arvioitavaksi tai yleisöksi. Halutessaan voi myös tulla mukaan potentiaalisena kumppanina ideoiden esittäjille.

Tapahtuman lisätiedot ja ilmoittautumislinkki tässä liitteessä.

Tervetuloa!