Ajankohtaista Etelä-Savosta • JOUSI-uutiskirje • 31.07.2025

Valtuustot vaihtuvat, yhteinen tulevaisuuskuva maakunnasta pysyy

On monien kiitosten ja samalla myös jäähyväisten ja tervetulotoivotusten aika, kun nelivuotiskausiaan istuvat valtuustot ja hallitukset niin kunnissa, maakunnissa kuin hyvinvointialueilla vaihtuvat.

Etelä-Savossa päättäjissä on niin pysyvyyttä kuin vaihtuvuutta, nuoruutta ja kokemusta, syntyperäisyyttä, paluumuuttajia ja uusia maakuntalaisia.

Jokainen päättäjä, asiantuntija ja toimija osallistuu omalla vuorollaan, ajallaan ja tavallaan yhteiskunnan rakentamiseen ja sen eteenpäin viemiseen. Suomalaisen yhteiskunnan supervoima on se, että teemme yhdessä työtä yhteisöjemme, kuntien ja maakuntien eteen.

Demokraattinen järjestelmä tuo kasvot ja luottamuksen kaikelle päätöksenteolle. Emme voisi kuvitellakaan yhteiskuntaa ilman tätä edustuksellista porrasta kunta-, maakunta- ja aluehallinnossa ja parlamentaarisella tasolla. Muistammehan kiittää kaikkia, jotka tämän panoksensa antavat, kukin vuorollaan ja ajallaan.

Kesä huilataan, kerätään voimia ja nautitaan maakunnan parhaista, niin tapahtumista, palveluista kuin tuotteistakin!

Heini Utunen, maakuntajohtaja

Maakuntavaltuusto hyväksyi tilinpäätöksen

Maakuntavaltuusto kokoontui Juvalla Martti Talvela -kampuksella viimeiseen kokoukseensa 11.6.

Kokouksessa valtuusto käsitteli ja hyväksyi muun muassa maakuntaliiton tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen vuodelta 2024.

Kokous oli maakuntavaltuuston nelivuotisen valtuustokauden viimeinen. Uusi maakuntavaltuusto nimetään kuntien edustajainkokouksessa. Uuden maakuntavaltuuston on tarkoitus kokoontua ensimmäiseen kokoukseensa 18.9.2025.

Maakuntahallitus esittää saimaannorppaa maakuntaeläimeksi

Etelä-Savon maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle, että se valitsee saimaannorpan Etelä-Savon maakuntaeläimeksi.

Maakuntahallitus korostaa, että alueidenkäyttölain (1.1.2025 asti maankäyttö- ja rakennuslaki) uudistuksessa on pidettävä kiinni alueidenkäytön suunnittelujärjestelmän perusperiaatteista kaavahierarkian ja vaikutusten arvioinnin osalta.
Maakuntahallituksen mukaan maankäytön suunnittelun sujuvuuden ja ennakoitavuuden varmistamiseksi on säilytettävä ylempien kaavatasojen ohjausvaikutus yksityiskohtaisempaan suunnitteluun nykyisellään.

Etelä-Savon upeus kuuluu kaikille 

"Tervetuloa kausiasukkaat ja matkailijat – jääkää mahdollisimman pitkäksi aikaa! Olette meille tärkeitä – ja teitä on maakunnassa paljon.
Maakunnassamme palvelut ovat valmiina matkailijoille ja kausiasukkaille. Yritykset, yhteisöt ja kunnat tarjoavat parastaan niin palvelujen kuin tapahtumien saralla", kirjoittaa maakuntajohtaja Heini Utunen blogissaan.

"Monipaikkaisuus on modernia, nykyaikaista elämänmuotoa ja suomalaisen arkea ja usean haave. Suomi tarvitseekin monipaikkaisuuden toimenpideohjelman, jotta voimme tehdä pitkän aikavälin tavoitteellista kehittämistä, sitä ihmiset valinnoillaan myös haluavat."

Päämajasymposiumissa kuullaan Euroopan turvallisuudesta ja Itä-Suomen tilanteesta

Yhteiskunnallisen keskustelun tapahtuma Päämajasymposium järjestetään Mikkelissä perjantaina 8.8.2025, nyt jo 16. kertaa.

Vuoden 2025 Päämajasymposium käsittelee Euroopan muuttunutta turvallisuustilannetta ja Suomen lähialueiden turvallisuutta sekä itäisen Suomen kohtaamia haasteita ja vaikutuksia.

Päämajasymposiumissa on mukana Suomen EU-komissaarina vuodet 2019-2024 toiminut Jutta Urpilainen. Hänen puheenvuorossaan teemana on Eurooppa ja laaja turvallisuusnäkökulma.

Symposiumin ensimmäisessä paneelikeskustelussa pohditaan Euroopan muuttunutta turvallisuustilannetta ja turvallisuuden isoa kuvaa. Keskustelijoina paneelissa ovat kansanedustaja Pekka Haavisto, puolustusministeri Antti Häkkänen ja journalisti Arja Paananen.

Toisessa paneelikeskustelussa käsitellään Suomen lähialueiden turvallisuutta sekä muutosten vaikutuksia ja merkitystä itäiselle Suomelle. Näistä teemoista keskustelevat suurlähettiläs emeritus Hannu Himanen, Mikkelin hiippakunnan piispa Mari Parkkinen ja Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.

Tulossa: Itä-Suomen Kulttuurifoorumi ja Etelä-Savon kulttuurileijonien luola

Tule mukaan rakentamaan Itä-Suomen kulttuurin tulevaisuutta Kuopioon syyskuussa!
Itä-Suomen kulttuurifoorumi järjestetään keskiviikkona 24.9.2025 Kuopion Musiikkikeskuksella.
Mukana ovat muun muassa Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen, taiteilija-asiantuntija Katriina Haikala Taiteen edistämiskeskuksesta, eduskunnan puhemies emerita Anu Vehviläinen, Northern Dimension Partnership on Culturen asiantuntija Krista Petäjäjärvi, luovan alan yrittäjä Sami Kämppi OiOi Collective Oy:stä ja monia muita luovan alan asiantuntijoita.

Ilmoittaudu mukaan myös Kulttuurileijonien luolaan, joka järjestetään 21.8. Pieksämäellä! Tilaisuudesssa saat asiantuntijoilta sparrausta ja suoraa palautetta luovasta ideastasi. Voit tulla myös yleisöksi kuuntelemaan, millaista palautetta kulttuurileijonat antavat esitetyille ideoille.

Kulttuuripankki laajenee Etelä-Savoon

Kulttuuripankki on verkkopalvelu, joka kokoaa yhden näkymän taakse taiteen ja kulttuurin tekijät ja heidän tilattavat palvelunsa. Syksyllä 2025 eri kielillä julkaistava verkkopalvelu tuo näkyväksi taiteen ja kulttuurin tekijät useiden maakuntien alueella. Etelä-Savo on yksi Kulttuuripankissa mukana olevista maakunnista.

Kulttuuripankkiin voivat rekisteröityä ammattimaiset taiteen- ja kulttuurintekijät. Tekijöille Kulttuuripankki lisää työmahdollisuuksia ja näkyvyyttä valtakunnallisesti sekä tuo yhdenvertaisesti samalle viivalle eri tekijät ja taiteenalat. Tilaajille verkkopalvelun kautta on mahdollista löytää tekijöitä ja tilattavia palveluita laajemmalta alueelta.

Virasto kesätauolla – tapaamisiin elokuussa!

Maakuntaliiton virasto on kesäaikana suljettuna 30.6.-3.8.2025.
Toivotamme kaikille hienoa kesää ja kesäisiä elämyksiä Etelä-Savossa, nähdään jälleen elokuussa! 



Mikonkatu 5, Mikkeli • Palvelemme ma-pe klo 9-15
Henkilökunnan yhteystiedot

Tämä uutiskirje on lähetetty osoitteeseen .
Mikäli et halua enää viestiä, voit poistua postituslistaltamme

Uutiskirje nettiversiona