Back to business – maakuntahallinnossa tapahtuu! Kesäkausi on ollut monella tavalla menestyksekäs maakunnassa. Kansainvälisen matkailun osuus on kasvanut ja väkilukustatistiikassa on hienoja uutisia, sillä kokonaisväestö kasvoi kolmessa kunnassamme. Ajankohtaiset tilastot kertovat maakuntamme kehityksestä, niihin voi kuka vain tutustua. Kesäkausi on ollut tapahtumarikas ja olemme pitäneet huolen kausiasukkaiden ja lomailijoiden tarpeista, ja tietysti myös vakiasukkaidemme. Olen vielä aika uutena maakuntajohtajana ollut kiitollinen voidessani osallistua yhteisöjen, järjestöjen, yritysten ja kylä- ja pitäjäseurojen järjestämiin tapahtumiin, kesäteattereista keskustelutilaisuuksiin, lavatansseista urheilutempauksiin. Tapahtumat ovat olleet poikkeuksetta todella suosittuja, ihmisten kokoontumisen paikkoja. Maakuntaliitossa kokoonnutaan virallisemmissa, mutta hyvähenkisissä yhteistyön merkeissä. Kuntia edustava edustajainkokous päätti uudesta maakuntavaltuustosta, joka aloittaa 4-vuotiskautensa syyskuussa. Maakuntaliitto on tavannut kuntien päättäjä- ja viranhaltijajohtoa kuntakierroksilla ja käynyt läpi ensi vuoden suunnitelmia ja edunvalvonta-asioita. Näissä merkeissä neljä vuotta palvellut ja vielä syyskuun istuva nykyinen maakuntahallitus on tehnyt liiton toimiston kanssa kuukaudesta toiseen valmistelu- ja linjaustyötä. Pitkän linjan osaajat ja maakuntaan sitoutuneet maakuntahallituksen jäsenet ansaitsevat ison kiitoksensa. Lausuntoja annamme tiheään isoista aluekehityksen valtakunnallisista ja eurooppalaisista teemoista ja omista maakuntamme aluesuunnittelua koskevista asioista. Kaikki ovat yhtä tärkeitä ja edunvalvontatyömme ammentaa maakunnan parhaaksi tehtävistä teosta, yhteistyössä monipuolisen sidosryhmäkentän kanssa. Syksy on rutiineihin paluun aikaa ja pidämme maakuntaliiton arkea ilolla ja yhteistyöllä yllä. Heini Utunen, maakuntajohtaja |