Uutiskirje Tammikuu 2021

Etelä-Savon asema on selkiytynyt

Etelä-Savon hyvinvointialue kattaa hallituksen esityksessä koko maakunnan alueen. Valmistelu etenee hyvään suuntaan, kun kaikki maakunnan sote-toimijat saadaan mukaan yhteiseen valmisteluun.

Lue maakuntajohtajan kirjoitus 

Kiinnostaako osallisuus? 

Vaikuta 2021 - Osallisuus kuntien elinvoimana -webinaarissa kuullaan puheenvuorot mm. Saimaa-ilmiö 2026:n projektijohtaja Sari Kaasiselta ja Helsingin kaupungin toimialajohtaja Tommi Laitiolta. 

Vuorovaikutteisessa webinaarissa eteläsavolaiset kuntavaaliehdokkaat keskustelevat osallisuusteemasta. Paneelissa ovat mukana  Raimo Heinänen, Antti Häkkänen, Maisa Juntunen, Jouni Koskela, Sanna Niemelä, Arto Sepponen ja Satu Taavitsainen.

Miten saadaan teknologiaa ja digitaalisuutta hyödynnettyä kuntalaisten ja kunnan vuoropuhelussa? Kuntalaisten kuuntelemista voi tehdä vaikka kunnanjohtajan äänellä tulevalla robottipuhelulla. Sitran Joonas Leppänen kertoo kokeiluiden toimivuudesta.

Digituki on tärkeää niin ikääntyneille kuin nuorillekin. Kulttuurin ja järjestötoiminnan merkitys kuntalaisille sekä kunnalle voidaan mitata elinvoiman lisääntymisenä. Nämä ja monta muuta kiinnostavaa teemaa haastavat meitä kaikkia keskustelemaan. Tervetuloa mukaan!

Lue kehittämispäällikkö Eveliina Pekkasen blogikirjoitus 

Tule Vaikuta-webinaariin 10.2.2020!

Olethan jo ilmoittautunut Etelä-Savon maakuntaliiton järjestämään Vaikuta-virtuaaliwebinaariin 10.2.2021 klo 9-12-30.

Katso webinaarin ohjelma tästä linkistä 

Ilmoittaudu mukaan tästä linkistä 

Muuttuuko osallisuuskulttuuri?

Tommi Laitio vetää osallisuus- ja vuorovaikutusmallin valmistelua Helsingin kaupungille. Tommi puhuu Vaikuta-webinaarissa 10.2. osallisuuskulttuurin muutoksesta.

 
Lue lisää tästä linkistä 

Maakuntahallitus aloitti kokousvuoden käynnistämällä useita prosesseja.  

Maakuntahallitus julisti kehittämisjohtajan viran auki ja käynnisti sekä maakuntaohjelman että maakuntaohjelman toimeenpanosuunnitelman valmistelun.


Lue kokoustiedote

Maakuntaliittoon haetaan kehittämisjohtajaa

Maakuntahallitus käynnisti tammikuun kokouksessaan kehittämisjohtajan viran haun. 

Hakuaika kehittämisjohtajan virkaan on 1.2.-26.2.2021 ja virka täytetään 1.5.2021 alkaen. 


Lue lisää tehtävästä 

Etelä-Savon EU-rahoitusinfo 17.3.2021

Verkkotilaisuutena järjestettävässä infossa kerrotaan tulevan ohjelmakauden sisällöistä ja käynnistymisestä ja rahoituksen kohdentamisesta.

Tilaisuuden tarkempi ohjelma julkaistaan lähiviikkoina, seuraa tiedotusta!

Katso ennakkotiedote

Maakunnallista korona-selviytymissuunnitelmaa laaditaan yhteistyössä

Toimeenpanosuunnitelmassa täsmennetään korona selviytymissuunnitelman toimenpiteitä.


Lue tiedote

Tutustu maakunnan korona-selviytymissuunnitelmaan 

Koronan ensimmäisen aallon vaikutukset Etelä-Savon aluetalouteen hieman muuta maata lievemmät.

Koronapandemia on liikevaihdolla mitattuna aiheuttanut eteläsavolaisissa yrityksissä vähemmän vahinkoa kuin koko maassa keskimäärin. Tilanne ei kuitenkaan ole kehuttava ja vaikutukset talouteen ja hyvinvointiin tulevat usein viiveellä.

Lue maakuntaliiton ennakointihankkeen kirjoitus

Tämä uutiskirje on lähetetty osoitteeseen .
Mikäli et halua enää viestiä? Poistu listaltamme

Jos viesti ei näy oikein, voit lukea nettiversion täältä.