Jousi-uutiskirje joulukuu 2022

Yhdessä, ennakoiden, uudistaen-slogan kuvana.

Maakuntavaltuusto päätti liiton talouden ja toiminnan suunnitelmasta vuodelle 2023

Etelä-Savon maakuntavaltuusto kokoontui 14.12. Mikkelissä. Valtuusto käsitteli maakuntaliiton talousarviota ja -suunnitelmaa sekä toiminnan painopisteitä vuodelle 2023.
Maakuntaliitossa edunvalvonta maakunnan elinvoimaisuuden turvaamiseksi on tulevan vuoden tärkeimpiä tehtäviä. Vuoden 2023 eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen ohjelma vaikuttaa monin tavoin Etelä-Savon tulevaisuuden näkymiin.

Valtuustossa keskusteltiin maakunnan elinvoimasta ja edunvalvonnan ja vaikuttamisen tavoitteista. Valtuustossa korostettiin, että tuleva vuosi 2023 on näytönpaikka koko Itä-Suomen edunvalvonnalle.

Lue lisää

Etelä-savon maakuntahallitus.

Maakuntahallitus: Saaristolakia päivitettäessä on huomioitava sisävesien erityispiirteet

Maakuntahallituksen joulukuun kokouksessa keskusteltiin tärkeimmistä edunvalvonnan tavoitteista tulevalle vuodelle. Maakuntahallitus evästi liittoa maakunnan edunvalvonnassa ja kannusti yhteiseen itäsuomalaiseen rintamaan tavoitteiden saavuttamiseksi.
Maakuntahallitus antoi lausunnon saaristolain päivittämisestä. Laki toimii muun muassa pohjana kuntien saaristoalueiden valtion tukia myönnettäessä. Etelä-Savon näkökulmasta saariston käsitettä päivitettäessä on erityisen tärkeää, että määrittelyssä huomioidaan sisävesien erityispiirteet.
Lue lisää

EU-lippu taivasta vasten.

Suomen JTF-suunnitelma on hyväksytty komissiossa 

Euroopan komissio on hyväksynyt oikeudenmukaisen siirtymän rahaston (JTF) toimet osaksi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelmaa. Toimeenpano käynnistyy vuoden 2023 puolella, kun rahoitushakuja avataan.
Etelä-Savossa rahoitushakujen valmistelu käynnistyy välittömästi ja EURA2021-järjestelmän käyttöönotosta riippuen haut voidaan avata talven kuluessa.
Maakunnalliset hankeinfot järjestetään tammikuussa.
Lue lisää

Mika Lintilä.

Itäisen Suomen visiota työstettiin Mikkelissä

Työ- ja elinkeinoministeriön johdolla on koottu yhteen keskeisiä itäisen Suomen toimijoita strategisten yhteisten tavoitteiden rakentamiseksi. Näiden keskustelujen ja yhteisen työryhmätyöskentelyn pohjalta muodostuu itäisen Suomen kehittämisvisio. 
Mikkelissä puitiin uutta visiota 12.12. niin Mikaelissa paikan päällä osallistuneiden kuin etäosallistujienkin kesken. Uusia ideoita, avauksia ja vision aineksia syntyi runsaasti. Työ jatkuu seuraavaksi Joensuussa ja Lappeenrannassa. 
Tilaisuus striimattiin ja sen tallenne löytyy maakuntaliiton YouTube-kanavalta.
Lue lisää

Oskari Valtola.

Etelä-Savo sydämellä:
Maakuntahallituksen jäsenet esittäytyvät

"Etelä-Savo sydämellä" on blogikirjoitusten sarja, jossa esittäytyvät maakuntahallituksen jäsenet.
Varapuheenjohtaja Oskari Valtola kertoo, millainen eteläsavolainen hän on, mihin asioihin uskoo ja haluaa maakunnassa vaikuttaa ja millaisia terveisiä hän lähettää maakuntaan ja muualle Suomeen.
- Me eteläsavolaiset voimme olla ylpeitä omasta kotiseudustamme. Emme aina huomaa millaisessa paratiisissa asumme. Ja meitä mahtuu tänne lisää eli tervetuloa Etelä-Savoon!
Lue lisää

Jenni Oksanen.

Etelä-Savon 3. vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan saatiin palautetta

Etelä-Savon 3. vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on ollut nähtävillä ja lausunnoilla syksyn aikana.

Palautteen perusteella yleisesti koettiin, että suunnitelma on hyvin laadittu ja antaa kaavoitusprosessista selkeän kuvan. - Lausunnoissa nousi esiin uusiutuvan energiatuotannon edellytykset sekä huoltovarmuus, kirjoittaa aluesuunnittelupäällikkö Jenni Oksanen Aluekehitys-blogissa.

Lue lisää

Viitoskäytävä-tunnus.

Arvokas Viitoskäytävä - Talvipäivät 26.-27.1.2023

Vielä ehdit mukaan Viitoskäytävän Talvipäiville Mikkeliin 26.-27.1.2023! Teemana on Arvokas Viitoskäytävä - Mitä Suomi menettää, jos Viitoskäytävää ei kehitetä?
Tapahtuma pidetään Sodan ja rauhan keskus Muistissa & Päämajamuseossa. Tapahtuma on maksuton.
Tutustu tarkemmin ohjelmaan esitteestä ja ilmoittaudu mukaan!

Pentti Mäkinen.

Merkittävä vuosi edessä edunvalvonnassa

Käynnissä oleva itäisen Suomen vision rakentaminen on keskeinen osa Etelä-Savon maakuntaliiton edunvalvontaa, kirjoittaa maakuntajohtaja Pentti Mäkinen blogissaan. Tulevaisuuden turvaamiseksi tarvitaan tiivistä keskinäistä yhteistyötä ja myönteisen mielikuvan luomista koko alueesta. Yhdessä itäisen Suomen maakunnat ovat vahvempia kuin kukin yksinään. Etelä-Savon maakuntaliitolla on vahva rooli maakuntien yhteistyössä.
Tulevaa vuotta maakuntaliitossa värittävät myös EU-ohjelmakauden rahoitushakujen toteuttaminen ja JTF-rahoituksen liikkeellelaitto.
Lue lisää

Saimaa ERG-hakukirjan kansikuva.

Saimaa European Region of Gastronomy -rahoitusinfo kokosi yhteen aluekehittäjät ja hanketoimijat

Saimaan aluetta viedään kohti Saimaa European Region of Gastronomy -statusta. Vuoden 2024 juhlavuoden ohjelmaa ohjaa hakukirja, johon on määritelty Saimaan alueen ruokamatkailun kehittämisen tärkeimpiä teemoja.
Maakuntien yhteisessä infotilaisuudessa 14.12. esiteltiin hakukirja ja todettiin, että toimenpiteitä toteuttamaan tarvitaan hankekokonaisuus, johon kannustetaan tunnistamaan ja ideoimaan teemojen mukaisia projekteja.
Lue lisää

Tule meille töihin -kehoitus bannerina.

Haemme TYP-johtajaa

Etsimme joukkoomme TYP-johtajaa vastaamaan työllistymistä edistävän monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain ja asetuksen kehittäjäksi ja toimeenpanijaksi. Työtä tehdään yhteistyössä Etelä-Savon kuntien, Kelan ja TE-toimiston kanssa.
Tehtävä alkaa 15.1.2023 tai sopimuksen mukaan ja kestää 31.12.2023 saakka. Tehtävän on mahdollista jatkua toisen vuoden, mikäli vuoden 2024 optiovuosi toteutuu.

Lue lisää

Hyvän joulun toivotus.

Levollista joulun aikaa!

Toivotamme mitä parhainta ja rentouttavinta joulun aikaa kaikille yhteistyökumppaneille ja Etelä-Savon maakunnan ystäville, lähellä ja kaukana.
Kaikkea hyvää myös uuteen vuoteen 2023!
Maakuntaliiton viraston väki siirtyy joulun viettoon 23.12. Palvelemme jälleen maanantaina 9.1.2023.

Tämä uutiskirje on lähetetty osoitteeseen .
Mikäli et halua enää viestiä? Poistu listaltamme

Jos viesti ei näy oikein, voit lukea nettiversion täältä.