Uutiskirje / Mediatiedote

Havainnekuva testilboratoriosta ulkoapäin. Taustalla Saimaa.

Savonlinnan Teknologiapuistoon rakennetaan toimitilat teollisen puurakentamisen laboratoriolle

Etelä-Savon maakuntahallitus myönsi rakentamiseen tukea 3,9 miljoonaa euroa.
Maakuntahallitus hyväksyi maakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman ja Saimaan maakuntien yhteisen matkailustrategian  

Kolikoita ja kuitti

Rakennerahastot tuottavat Etelä-Savoon merkittäviä elinvoimahyötyjä

Etelä-Savossa on onnistuttu rahoituksella erinomaisesti synnyttämään elinvoimaa; työpaikkoja, uusia yrityksiä ja uutta liike- ja palvelutoimintaa. 
Rahoitusta on kohdistettu osaamiseen, työmarkkinoiden toimivuuteen, vähähiilisyyteen ja yrittäjyyteen.

Etelä-Savossa on auki useita rahoitushakuja

Voit hakea kansallista rahoitusta esimerkiksi pienehköihin selvitys- ja suunnitteluhankkeisiin.

Osa rahoitushauista on jatkuvia ja osa päättyy jo kuluvan kevään aikana.

Saatavilla olevasta ja tulevan ohjelmakauden EU-rahoituksesta järjestettiin infotilaisuus maaliskuussa.
Katso täältä webinaarin tallenne ja materiaalit

Itäisen Suomen liikenteen kärkihankkeet laitettiin samaan pakettiin

Maakunnat linjasivat tieverkon kärkihankkeeksi Varkaus-Viinijärvi-osuuden viemisen loppuun. Rataverkon kärkihankkeena on Karjalan radan suunnittelu, perusparantaminen ja nopeuden nosto.

Maakuntien yhteinen näkemys on, että joukkoliikenteen palvelutasoa parantamalla voidaan varmistaa alueiden kilpailukyky ja saavutettavuus kestävästi.
 

Suuri silta, jonka taustalla näkyy rakennuksia ja veneitä

Itä- ja Pohjois-Suomen neuvottelukunta kannattaa verohuojennuksia ja opintolainan anteeksiantamista alueelle töihin muuttaville

Neuvottelukunta otti kantaa Harvaan asuttujen alueiden työryhmän esittämiin toimenpide-ehdotuksiin. Toimenpiteet edistävät koko Suomen elinvoimaa ja hyvinvointia.
Ehdotus sisältää verohuojenneuksia, opintolainan anteeksiantamista, työnantajamaksujen poistamisia ja syrjäseutulisiä.

Etelä-Savon kuntavaaliehdokkaat luottavat kulttuuri- ja taidealaan kunnan talouden ja työllisyyden vahvistajana

Tuoreen kyselytutkimuksen mukaan eteläsavolaisten kuntavaaliehdokkaiden mielestä kulttuuri on työvoimavaltainen ala, jonka vaikutus alueen kokonaistaloudelle on suuri.
Lomailu ja kulttuuri kytkeytyvät toisiinsa, ja lomailijat tuovat rahaa paikkakunnille.

Kaisla Pirkkalaisen kasvokuva

Järjestöneuvottelukunta toivoo lisää kulttuurin ja taiteen ääntä päätöksentekoon

Kunnissa päätetään pitkälti kulttuuritoiminnan laajuus, osaamistarve, tuotantotavat sekä kulttuurin palvelu- ja hallintorakenne.
Blogikirjoittajamme Kaisla Pirkkalainen toivoo kuntapäättäjien ja järjestöneuvottelukunnan tiivistä yhteistyötä

Tekijät esiin! Maakuntaliiton esittely

Tekijät esiin! -juttusarjassa Etelä-Savon maakuntaliitto nostaa esiin liiton työntekijöitä ja esittelee heidän tekemäänsä työtä. Millaista työtä maakuntaliitossa tehdään? Tutustu mahtaviin työntekijöihimme!
Maakuntajohtaja Pentti Mäkinen kertoo maakunnan kehittämisestä ja edunvalvonnasta

Hallintojohtaja Janne Nulpponen kertoo viraston arvoista: Yhdessä, uudistaen ja ennakoiden

Kolme naislaulajaa ulkona talvella

Yllätimme juhlivan Pohjois-Karjalan musiikkivideolla!

Karjalan kunnailla -musiikkivideo on itäisen Suomen maakuntien yhteinen lahja ja hyvä teko 300 vuotta täyttävälle Pohjois-Karjalan maakunnalle.

Maakuntaliittojen myötä onnittelijoita oli lähes 750 000. Naapurimaakuntien ja Saimaa-ilmiön lahja alleviivasi itäisen Suomen yhteishenkeä.

Karjalan kunnailla tavoitti somekansan.

Logo, jossa lukee mukana Saimaa-ilmiössä

Itä-Suomen yliopistot, ammattikorkeakoulut ja ammatilliset oppilaitokset mukana Saimaa-ilmiössä

Oppilaitosten lisäksi Saimaa-ilmiöön on lähdössä Itä-Suomesta jo 24 kuntaa lisärahoituksella mukaan.

Kaikki kunnat ovat mukana ilmiössä, sillä kaikki alueen neljä maakuntaliittoa ovat sitoutuneet hakuun.
 

Etelä-Savon eläkeläisneuvottelukunta jatkaa työtään Liisa Kämäräisen johdolla

Maakunnallinen eläkeläisneuvottelukunta aloitti tämän vuoden toiminnan etäkokouksella.

Eläkeläisneuvottelukunta haluaa tehdä työtä sen eteen, että maakunnan ikääntyvällä väestöllä on hyvät mahdollisuudet asua kotona.

Kokoustiedote

Tule meille töihin!

Kiinnostaako sinua tehdä työtä Etelä-Savon hyväksi?

Miltä kuulostaisi tehdä maakunnan edunvalvontatyötä maakuntajohtajan työparina?

Entä kiinnostaisiko sinua arvioida maakuntaliittoon tulevia hankehakemuksia, valmistella rahoituspäätöksiä ja valvoa liiton rahoittamia hankkeita?

Meillä on avoinna kehittämisjohtajan vakituinen virka ja rahoituskoordinaattorin ja maksatusasiantuntijan määräaikaiset tehtävät. 

Tämä uutiskirje on lähetetty osoitteeseen .
Mikäli et halua enää viestiä? Poistu listaltamme

Jos viesti ei näy oikein, voit lukea nettiversion täältä.