Ajankohtaista Etelä-Savosta • JOUSI-uutiskirje • 03.10.2025

Ilmakuva Saimaalta ja Etelä-Savon vaakuna.

Uusi maakuntavaltuusto kokoontui ja nimitti maakuntahallituksen

Etelä-Savon uuden maakuntavaltuuston toimikausi 2025–2029 käynnistyi torstaina 18.9., kun valtuusto kokoontui ensimmäistä kertaa Mikkelissä. Kokouksessa valittiin sekä maakuntavaltuuston että maakuntahallituksen puheenjohtajistot sekä tarkastuslautakunnan jäsenet.

Valtuuston puheenjohtajaksi valittiin Jarno Strengell (SDP) ja maakuntahallituksen puheenjohtajaksi Arto Sepponen (Kesk.)

Maakuntaohjelman luonnos nähtävillä

Etelä-Savon maakuntaohjelman 2026-2029 luonnos ja siihen liittyvä ympäristöselostus on julkisesti nähtävillä 26.10. saakka maakuntaliiton virastolla ja verkkosivuilla.

Maakuntaohjelma konkretisoi kehittämisen painopisteet ja keskeisimmät toimenpiteet, joilla viranomaiset ja alueen muut kehittäjätahot yhdessä vahvistavat maakunnan elinvoimaa tulevalla nelivuotiskaudella. Maakuntaohjelma myös yhteensovittaa Euroopan unionin ja kansallisten aluepoliittisten tavoitteiden toteuttamista Etelä-Savossa.

Nyt saa ehdottaa Etelä-Savon parhaita!

Etelä-Savo etsii maakunnan parhaita yhteishengen, identiteetin tai imagon kohentajia Etelä-Savon parhaat 2025 -palkinnon saajiksi.
Kuka tahansa voi jättää ehdotuksensa palkittavasta yrityksestä, yhteisöstä tai henkilöstä 15.10. saakka maakuntaliiton verkkosivuilla.
– Tänä vuonna arvostamme yritystä, yhteisöä tai yksittäistä henkilöä, jonka toiminnassa näkyy vastuullisuus, isoina tai pieninä tekoina. Vastuullisuus voi olla sosiaalista, taloudellista tai ekologista, se voi olla maailman parantamista kestävillä valinnoilla tai huolenpitoa esimerkiksi henkilöstöstä tai asiakkaista. Pienilläkin teoilla voidaan muuttaa maakuntaa ja maailmaa, kertoo elinkeinopäällikkö Tuula Kokkonen.

Maakuntahallituksen viimeinen kokous: 
Etelä-Savon MYR nimettiin

Maakuntahallitus myös nimesi Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmän varsinaiset ja varajäsenet valtuustokaudelle 2026-2029.
Maakunnan yhteistyöryhmän puheenjohtajaksi valittiin Eetu Nissinen (Kesk.).
Yhteistyöryhmän tehtävä on toteuttaa alueen maakuntaohjelmassa määriteltyjä kehittämistavoitteita eri kehittämisohjelmia ja rahoitusvälineitä käyttäen.
Maakuntahallitus päätti asettaa maakuntaohjelman luonnoksen julkisesti nähtäville syys-lokakuussa ja pyytää siitä eri sidosryhmien ja viranomaistahojen lausunnot 26.10.2025 mennessä.

Hakuinfo: syksyllä avautuvat EAKR- ja JTF-haut

Tervetuloa mukaan hakuinfoon koskien syksyn 2025 maakuntaliiton EAKR ja JTF-rahoitushakuja. Hakuinfo järjestetään Teamsilla 1.1.0. klo 10-11.

Lisätietoa hakuinfosta täällä.

Maakuntaliiton EAKR-haku on avoinna 1.10.-14.11. ja JTF-haku 1.10.-21.11.

EAKR-hankerahoitusta myönnetään kiertotaloutta tukeviin sekä paikallista ja alueellista saavutettavuutta parantaviin kehittämishankkeisiin. 
JTF-hankkeilla tuetaan kasvuhakuista ja uutta työllistävää liiketoimintaa ja edistetään elinkeinoelämän tarpeista lähtevää TKI-toimintaa. Hankkeiden tavoitteina on myös parantaa pk-yritysten kasvu-, kansainvälistymis-, markkinointi- tai innovointivalmiuksia tai -edellytyksiä.

Kulttuurin ja luovien alojen työryhmä haluaa vahvistaa viestintää ja yhteistä suuntaa

Etelä-Savon kulttuurin ja luovien alojen työryhmä kokoontui kolmatta kertaa 19.8.2025. Keskusteluttavat asiat olivat kulttuurin ja luovien alojen merkitys maakuntaohjelmassa, alueellisessa hyvinvointikertomuksessa/suunnitelmassa sekä laajasti ajateltuna henkisessä kriisinkestävyydessä.

Työryhmän tarkoituksena on marraskuun lopussa organisoida maakunnalliset kulttuurikahvit Savonlinnassa Riihisaaren museossa. Mukaan kutsutaan sekä päättäjiä että kulttuurialan toimijoita.

Näkökulmia tuulivoimaan – uusi videosarja avaa keskustelua tuulivoimasta 

Uusi videosarja Näkökulmia tuulivoimaan tarjoaa monipuolisia näkökulmia yhteen aikamme puhutuimmista energiakysymyksistä. Sarjan juontaa toimittaja ja kirjailija Kimmo Ohtonen. Sarjan tavoitteena on tarjota erityisesti asukkaille ja päättäjille faktoihin pohjautuvaa ja helposti lähestyttävää sisältöä tuulivoimasta. 

Sarjassa on kolme osaa, joista ensimmäisessä pureudutaan ympäristön näkökulmaan, toisessa asukkaisiin ja kolmannessa kuntiin. 
Sarjan jaksot on kuvattu elokuussa 2025 Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa.
Pieksämäellä mm. asukkaat pääsevät kertomaan näkemyksiään tuulivoimasta.

 ”Itä-Suomessa on tilaa elää, tehdä ja uudistua – nyt tarvitaan rohkeutta ja tekoja” 

Alueellisen tasa-arvon pitäisi olla koko Suomen yhteinen tavoite, korostaa maakuntajohtaja Heini Utunen
Maakuntajohtaja nostaa Savonlinnan kaupungin artikkelissa esiin investointikohteita, jotka voisivat muuttaa Itä-Suomen asemaa merkittävästi: kokonaisturvallisuus, huoltovarmuus, energiaomavaraisuus ja vihreä siirtymä.
Etelä-Savossa on potentiaalia kasvuun. Alueella on vahva yhteisöllisyys ja halu kehittää palveluita.

Ennakointia Etelä-Savossa – tule mukaan!

Sitran keväällä julkaistu Tulevaisuusbarometri kertoo, että Etelä-Savossa tarvitaan tekoja paremman ja toiveikkaamman tulevaisuuden eteen.

Valtakunnallinen Finnsight 2025-foorumi kokosi innokkaita tulevaisuuden rakentajia ”kisakatsomoon” Etelä-Savon maakuntaliittoon.

Myös Etelä-Savon maakuntaohjelmaa vuosille 2026-2029 on valmisteltu kuluvan vuoden aikana ja selvitetty siihen liittyen ulkoisen toimintaympäristön muutoksia.

Asiantuntija Hanna Kautiainen avaa kirjoituksessaan maakunnan ennakointityön kuulumisia. Tervetuloa mukaan ennakoimaan yhdessä Etelä-Savon tulevaisuutta!

Maakuntaliiton laatimiin tilastoihin, mm. väestöennusteisiin pääset tutustumaan 
Tilastot-sivuillamme.

Eduskunnan ympäristövaliokunta vierailulla Etelä-Savossa

Eduskunnan ympäristövaliokunta teki kaksipäiväisen vierailun Etelä-Savoon 1.-2.9.Valiokunnan ohjelmassa oli tutustumista alueen ympäristöön, tutkimukseen ja kestävään kehitykseen liittyviin kohteisiin.

Järjestöneuvottelukunta YhES pureutui työllisyysasioihin

Järjestöneuvottelukunta YhES kokoontui 27.8. ajankohtaisen työllisyysteeman ympärillä. Teemaan syvennyttiin sekä työllisyysalueiden esittelyillä Mikkelistä, Keski-Savosta ja Savonlinnasta että järjestöjen näkökulmasta. 

EU-komisson puheenjohtaja linjasi unionin tilaa puheessaan

Euroopan komission puheenjohtaja pitää Euroopan parlamentille vuosittain puheen, jossa hän asettaa unionin painopisteet tulevalle vuodelle. 
Tämän vuoden puheessa 10.9. puheenjohtaja Ursula von der Leyen kertoi näkemyksistään ja EU:n tähänastisiin saavutuksiin perustuvista tulevan vuoden merkittävistä aloitteista.


Mikonkatu 5, Mikkeli • Palvelemme ma-pe klo 9-15
Henkilökunnan yhteystiedot

Tämä uutiskirje on lähetetty osoitteeseen .
Mikäli et halua enää viestiä, voit poistua postituslistaltamme

Uutiskirje nettiversiona