
Julkaistu 22.09.2025
Kulttuurin ja luovien alojen työryhmä haluaa terhakoittaa yhteistä suuntaa
Etelä-Savon kulttuurin ja luovien alojen työryhmä kokoontui kolmatta kertaa 19.8.2025. Keskusteluttavat asiat olivat kulttuurin ja luovien alojen merkitys maakuntaohjelmassa, alueellisessa hyvinvointikertomuksessa/suunnitelmassa sekä laajasti ajateltuna henkisessä kriisinkestävyydessä. Lisäksi sekä viestintä ja edunvalvonta puhututtivat edelleen. Marraskuussa Savonlinnassa järjestettävien maakunnallisten kulttuurikahvien tarkoituksena on koota alueen kulttuurin ja luovien alojen toimijat sekä päättäjiä yhteen.
Viestintä puhututti edelleen
Tällä kertaa ryhmässä pohdittiin miten käytännön tasolla saadaan yhteinäistä ja kaikille selvää viestiä vietyä sekä kentälle päin että päättäjien suuntaan. Työryhmä uudenlaisena kulttuurin ja luovien alojen äänitorvena ja vaikuttajana hakee vielä vaikuttavinta suuntaa toimintaansa ja on vielä kirkastettava sitä yhteistä viestiä, jota viedään monella tasolla. Ryhmän jäsenet pohtivat muun muassa sitä onko ryhmänkin keskeisintä vahvistaa vuoropuhelua nimenomaan alueemme omien päättäjien kanssa.
Myös ryhmän sisäistä keskinäistä viestintää tarvitaan, tällä hetkellä kanavana on sähköposti, jonka kautta ajankohtaisia asioita saadaan laajemmin tiedoksi. Kunkin jäsenen viestintä omissa verkostoissaan on oleellista. Lisäksi pohditaan toiminnan ollessa vasta alkuvaiheessa, että tarvitaanko lisäksi jokin ammattilaisen tekemä viestintärutistus, jotta työryhmän tunnettuus lisääntyy ja viestintään saadaan jäntevyyttä. Vaikka paljon pyritään perustelemaan kulttuurin olemassaoloa ja taidealojen merkitystä taloudellisilla vaikutuksilla, myöskään aineetonta puolta kulttuurista ei saa unohtaa.
Maakunnalliset kulttuurikahvit osana Iäni taiteelle-tapahtumaa
Työryhmän tarkoituksena on alustavan suunnitelman mukaan perjantaina 28.11. klo 9.00 organisoida maakunnalliset kulttuurikahvit Savonlinnassa Riihisaren museossa, mikä tarkoittaa sekä toimijakentän verkostoitumismahdollisuutta ja avointa keskustelua laajemmin myös päättäjien suuntaan. Mukaan kutsutaan sekä päättäjiä että kulttuurialan toimijoita.
Tapahtuma yhdistetään samana viikonloppuna toteutettavaan kulttuurin ”superviikonloppuun”, johon kuuluu lisäksi mm. Savonlinnan kulttuurigaala, itäsuomalainen Taideverkkarit-verkostoitumistapahtuma, Taidemarket sekä S creatives -festivaalipäivä. Nälkälinnanmäellä 27.-29.11.25 toteutettavan kokonaisuuden nimi on "Iäni taiteelle". Koordinointivastuu tapahtumasta on Pääkonttori ry:llä, mukana yhteistyössä ovat mm. Pro Kulttuuri, Taiken Sillanrakentajat ja Kulttuuri Itää -hanke.
Kulttuuri on hyvinvointia, henkistä kriisinkestävyyttä ja laadukasta elämää
Työryhmän jäsenet kuulivat myös Etelä-Savon maakuntaohjelman valmistelun tilanteesta ja kommentoivat ohjelmaan valittuja kehittämistavoitteita ja läpileikkaavia teemoja. Kulttuuri ja luovat alat elinvoiman lähteenä ovat osa ”laadukkaan elämän Etelä-Savo” -kehittämistavoitteessa. Kulttuuri näyttäytyy totta kai myös Älykkään erikoistumisen strategian matkailukärjen alla.
Kulttuurin ja luovien alojen osalta pyritään loppuvuodesta aloittamaan maakuntaohjelman kulttuuritavoitteiden osalta ns. toimeenpanosuunnitelma, jossa kirkastetaan tavoitteita ja toimenpiteitä konkreettisemmalle tasolle ja samalla päivitetään vielä vuoden 2025 voimassa olevaa kulttuuristrategiaa.
Erillistä kulttuuristrategiaa ei tehdä, vaan kulttuuri ja luovat alat näkyvät vahvemmin omana osionaan maakuntaohjelmassa. Maakuntaohjelman 2026-2029 valmisteluprosessin aikatauluista huomattavaa on lausuntokierroksella olo syyskuun ajan.
Huoltovarmuus on keskeinen asia ja Itä-Suomen ohjelman kokonaisturvallisuusnäkökulmassa nähdään keskeinen rooli myös kulttuurilla ja taiteella. Henkinen kriisinkestävyys, johon kulttuuri keskeisesti liittyy, on tunnustettu tärkeäksi valtakunnan tasolla. Itä-Suomessa tietysti turvallisuusnäkökulma korostuu.
Hyvinvointialue Eloisan Pirjo Syväoja esitteli alueellisen hyvinvointikertomuksen keskeisiä sisältöjä ja pyytää työryhmältä kommentteja valmisteilla olevaa hyvinvointisuunnitelmaan. Miten kulttuuri saataisiin parhaiten mukaan; kulttuurihyvinvointi on yksi näkökulma.
Tapahtumakalenterin osalta ryhmä pohti mahdollisuuksia ja haasteitakin maakunnallisen kalenterin osalta. Haasteena joillakin alueilla ja kunnissa on nyt rajat Visit-organisaatioiden välillä. Maakunnallinen yhden kalenterin malli palvelisi mahdollisesti paremmin asukasta,matkailijaa, kun tieto ei olisi hajallaan. Tätä asiaa lähdetään selvittämään.
Työryhmä kokoontuu seuraavan kerran syyskuussa 29.9.2025 etäkokouksena.
Puh. 044 770 0591