2025
Piako Oy toteuttaa toiminnassaan vastuullisuutta monipuolisesti ja kuljetusalan ammattilaisia ajatellen. Neljä vuosikymmentä toiminut perheyritys kantaa vastuuta asiakkaistaan, työntekijöistään ja ympäristöstä. Yritys tekee tiivistä yhteistyötä oppilaitosten kanssa ja panostaa muun muassa energiatehokkuuteen ja kiertotalouteen. Tiukkoinakin taloudellisina aikoina on uskottu tulevaisuuteen ja pidetty pyörät pyörimässä työllistäjänä ja alan suunnannäyttäjänä.
Kangasniemen Musiikkiviikot on ilahduttanut musiikin ystäviä ja vahvistanut maakunnan kesän vetovoimaa jo vuosikymmenten ajan. Musiikkiviikot on yksi Etelä-Savon tunnetuimpia tapahtumia valtakunnallisesti. Tapahtuma tarjoaa soitto- ja laulukursseja sekä kaikenikäisille korkeatasoista ohjelmaa ja konsertteja Suomen kauneimmaksi valitussa kunnassa, Kangasniemellä.
Paula Okkola on tuonut esimerkillisesti maakuntaa esille eri verkostoissa ja kansainvälisesti. Hän toimii Suomen Yrittäjät ry:n matkailu-, ravintola- ja tapahtumapalveluiden valiokunnan jäsenenä, välittää valtakunnallista tietoa paikallisille toimijoille ja kehittää koko maakunnan matkailualaa. Okkolan lomamökit on perheyritys jo kolmannessa polvessa pitäen huolta ympäristöstä ja yhteisöstään kestävyyttä ja moninaisuutta kunnioittaen.
Kalakontti on jo vuosia ansiokkaasti tuonut näkyvyyttä vastuulliselle sisävesikalastukselle ja Saimaan järvikalan käyttömahdollisuuksille. Yritys on tehnyt paikallista järvikalaa tunnetuksi maukkaiden annosten ja helposti lähestyttävän torimyynnin kautta Puumalassa.
Kalakontti on erinomainen esimerkki saimaalaisesta vastuullisuudesta ja ruokakulttuurin vahvistamisesta.