Etelä-Savon älykkään erikoistumisen strategia (ÄES) ohjaa meitä maailmalle
Älykkään erikoistumisen strategia kiteyttää Etelä-Savon tunnistetut vahvuudet, joiden ympärille luomme uusia, kilpailuetua tuovia tuotteita ja palveluja. Se antaa suuntaviivat maakunnan elinvoimaisuuden kasvulle osana Etelä-Savon maakuntaohjelmaa 2026-2029.
Älykkäällä erikoistumisella pyritään synnyttämään ja levittämään uusia innovaatioita sekä parantamaan alueen kilpailukykyä. Tähtäimessä on luoda uutta yritystoimintaa, työpaikkoja ja kasvua.
ÄES kuvaa maakunnan tunnistettuja vahvuuksia, joiden pohjalta haetaan kasvua ja kehitystä. Se yhdistää alueen inhimillisen ja teknologisen pääoman sekä luonnonvarojen kestävän käytön toisiaan tukevaksi kokonaisuudeksi. Yksi keskeisimmistä kasvun ja kehityksen mahdollistajista on kansainvälistyminen.
Mitkä ovat Etelä-Savon tavoitteet vuoteen 2030?
Älykkään erikoistumisen strategia (ÄES) 2026–2029 luottaa Etelä-Savon tunnistettuihin vahvuuksiin – metsään, veteen, ruokaan, matkailuun ja digitalouteen. Läpileikkaavina teemoina kaikessa toiminnassa ovat ilmastonmuutokseen sopeutuminen ja sen hillintä, yritysten kilpailukyky, kokonaisturvallisuus, osaaminen ja hyvinvointi.
Vedestä viisaasti vaurautta
- Etelä-Savossa on maailman puhtaimmat vesistöt.
- Vesiosaaminen on laajaa liiketoimintaa.
- Saimaan maakunta on asumisen ja matkailun vetovoimainen kohde.
Metsistä menestystä ja mielihyvää
- Metsät ovat hyvin hoidetut ja niitä hyödynnetään kestävästi.
- Metsäosaamisemme ja –liiketoiminta on maailman kärkeä useilla korkean osaamisen alueilla.
- Matkailu ja hyvinvointi laajentavat metsien monikäyttöisyyttä.
Eettisillä eväillä elinvoimaa
- Ruokaketjut ovat erikoistuneet ja toimivat hyvin.
- Elintarvikeosaamisemme on korkean jalostusasteen liiketoimintaa.
- Vahva ruokakulttuuri on kilpailuetumme.
Näihin vahvuuksiin luotamme ja näihin erikoistumme
Miksi ÄES on tehty?
ÄES on tehty, jotta Etelä-Savo tunnistaa ja valitsee omat vahvuusalueensa, joihin tulevaisuudessa panostetaan ja investoidaan.
Kuka strategian on tehnyt?
Älykkään erikoistumisen strategian tekemiseen on osallistunut suuri joukko eteläsavolaisia asiantuntijoita ja toimijoita sekä julkiselta että yksityiseltä sektorilta.
Kenelle ÄES on tehty?
ÄES toimii Etelä-Savon maakunnan ja kaupunkien päätöksenteon tukena, kun tehdään ratkaisuja alueen kasvun edistämiseksi. Se antaa myös raamit yritysten, koulutus- ja tutkimusorganisaatioiden ja muiden saman alan toimijoiden yhteistyöverkostojen ja klustereiden toiminnalle.
Mitä hyötyä tästä on?
Yhteiset tavoitteet antavat kaikille suunnan, jota kohti kuljetaan. Kaikkien toimijoiden yhdenmukaisella työllä varmistamme Etelä-Savon elinvoimaisuuden ja kehittymisen myös tulevaisuudessa.