Suoraan sisältöön

Etelä-Savon parhaat -palkinto

Etelä-Savon parhaat -palkinto on tunnustus toiminnasta, joka kohentaa merkittävällä tavalla Etelä-Savon maakunnan yhteishenkeä, identiteettiä tai imagoa. Olemme myöntäneet Etelä-Savon parhaat -palkintoa jo vuodesta 2011 alkaen.

Haluamme nostaa palkinnon avulla yhteishengen, identiteetin ja imagon kohentajat esille

Etelä-Savon parhaat -palkinnon voi saada yritys, yhteisö tai henkilö, joka on osoittanut esimerkillistä yhteistyökykyä, innovatiivisuutta, tuloksellista toimintaa tai kehittymiskykyä. Myös merkittävä teko, innovatiivinen yritystoiminta tai huomattava menestyminen ja tunnettuus omalla alallaan voi olla palkitsemisen arvoinen. Etelä-Savon parhaat -palkinto jaetaan lisäksi vuoden D.O. Saimaa -yritykselle.
Täällä on lisätietoa D.O. Saimaa -alkuperämerkistä.

Vuonna 2024 palkitsemisessa arvostetaan Etelä-Savon yhtenäisyyden rakentajia ja puolestapuhujia. Etsinnässä ovat erityisesti tulevaisuuteen katsovat ja maakunnan hyvään tulevaisuuteen uskovat toimijat, jotka omassa toiminnassaan pitävät Etelä-Savon lippua korkealla sekä vahvistavat maakunnan yhtenäisyyttä ja me-henkeä.

Jätä ehdotuksesi ja perustelusi palkittavasta täällä 7.10. mennessä:
Ehdotukseni Etelä-Savon parhaat -palkittavasta (linkki)

Valinnan Etelä-Savon parhaaksi tekee raati. Palkintoraadin muodostavat Etelä-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Etelä-Savon kauppakamarin, Etelä-Savon Yrittäjien, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Etelä-Savon rahaston, Etelä-Savon taidetoimikunnan ja Etelä-Savon maakuntaliiton edustajat.
 

Etelä-Savon parhaat-palkitut.
Kuvassa Etelä-Savon parhaat 2023 -palkittujen GoSleep Oy:n, S creatives -verkoston,
Mikkelin Jukurien ja Hauhalan Hanhifarmin edustajat.
 

Etelä-Savon parhaita on nimetty vuosina 2011-2023 

2023

  • GoSleep Oy
  • S creatives -verkosto
  • Mikkelin Jukurit
  • Vuoden D.O. Saimaa -yrityksenä Hauhalan Hanhifarmi

Perusteet vuonna 2023 palkituille

2022

  • Wanha Osula
  • Sodan ja rauhan keskus Muisti
  • Veisto Oy
  • D.O. Saimaa-yrityksenä Saimaa Gastronomy -verkosto

Perusteet vuonna 2022 palkituille

2021

  • OiOi Collective Oy ja yrittäjä Sami Kämppi
  • Sahanlahti Resort
  • Saimaa-ilmiö -tiimi
  • D.O. Saimaa-yrityksenä Putkisalon kartano

Perusteet vuonna 2021 palkituille

2020

  • ESSOTEn eli Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän koronatiimi
  • Pieksämäen kaupunki
  • Janne Leinonen

Perusteet vuonna 2020 palkituille

2019

  • Etelä-Savon vapaa-ajan asukkaat
  • Pauliina Rundgren
  • Järvisydän

Perusteet vuonna 2019 palkituille 

2018

2017

2016

2015

2014

  • Aluejohtaja Heino Lipsanen 
  • Muotoilija Riikka Kaartilanmäki ja seppä Jarkko Kaartilanmäki 
  • Big Wheels -tapahtuma ja sen tuottaja Heikki Skyttä
    Perusteet vuonna 2014 palkituille

2013

2012

2011

Heräsikö kysymyksiä? Lisätietoja antaa:

Tuula Kokkonen

Elinkeinopäällikkö

040 678 5415

tuula.kokkonen@esavo.fi

Tuula vastaa maakunnan elinkeinoelämän ja matkailun edistämisestä sekä niiden kehittämis- ja rahoitustehtävistä. Tuulan vastuulla ovat myös elinkeinotoimintaan liittyvät yhteistyö- ja edunvalvonta-asiat kansainvälisesti.

Tuula vastaa maakunnan elinkeinoelämän ja matkailun edistämisestä sekä niiden kehittämis- ja rahoitustehtävistä. Tuulan vastuulla ovat myös elinkeinotoimintaan liittyvät yhteistyö- ja edunvalvonta-asiat kansainvälisesti.