Suoraan sisältöön

Julkaistu 17.03.2022

Hanketoteuttajan muistilista keväälle 2022

Vanha EU-ohjelmakausi, Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020, alkaa olla toteutuksen osalta loppusuoralla.

Myöntövaltuudet on tältä osin käytetty, eikä uusien hakemusten käsittely ole toistaiseksi mahdollista. Hankkeita saa toteuttaa vielä vuoden 2023 loppuun, mutta uusien hankkeiden osalta on aika siirtää katseet uuden ohjelmakauden toteuttamiseen.

Uudet hakemukset käsitellään uudessa Eura 2021 -järjestelmässä. Niin kuin usein tällaisissa projekteissa, tämänkin järjestelmän käyttöönotto on viivästynyt, mutta viimeisen tiedon mukaan uusia hakemuksia pääsee syöttämään uuteen Euraan huhtikuun puoliväliin mennessä. Hakuaikaa jatketaan sen mukaan, että järjestelmän aukeamisesta hanketoteuttajille jää aikaa ainakin neljästä kuuteen viikkoon syöttää hakemuksia sisään.

Moni on kysellyt hakemuslomakkeen sisällöstä uudella ohjelmakaudella. Näyttäisi siltä, että järjestelmän kysymykset noudattavat pitkälti samaa mallia kuin ennenkin. Eura 2021 ohjeistaa käyttäjäänsä ja jo nyt kirjautumalla omilla pankkitunnuksilla, tai mobiilivarmenteella, voi käydä lataamassa itselleen ohjeita, joihin tutustua.

Hakijan ensimmäinen tehtävä hankeidean työstämisessä on kuitenkin ottaa yhteyttä rahoittajaan. Otamme mielellämme osaa hankkeen suunnitteluun ja näin hakemukset ovat jo pitemmälle työstettyjä ennen järjestelmään syöttämistä. Olemme kevään aikana osallistuneet lukuisiin hankeaihiopalavereihin hankevalvojiemme kanssa ja pohtineet yhdessä toimijoiden kanssa, miten hakemuksista saadaan mahdollisimman hyviä ja toimivia hankkeita.

Ohjelmapäällikön työssä hakuajan viimeinen päivä on aina juhlapäivä. On todella kiva nähdä, miten paljon ja miten laadukkaita hakemuksia hakuun on jätetty ja uskon, ettei kevään haku ole tässä poikkeus. Tsemppiä ja työn iloa kaikille!

Pirjo Paananen, ohjelmapäällikkö