Suoraan sisältöön

Julkaistu 20.12.2023

Yhteistyöryhmä hyväksyi yli kolmen miljoonan euron edestä rahoitusta hankkeille

Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä MYR puolsi rahoitusta usealle uudelle hankkeelle niin yritysten kansainvälistymiseen, työllisyyden vahvistamiseen kuin Saimaan ruoka-alan vauhdittamiseenkin. Yhteensä rahoitusta myönnettiin yli kolmella miljoonalla eurolla.

Hyväksynnän sai Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun AM-MOVE – 3D-tulostetut vihreän teknologian tuotteet sähköiseen liikkumiseen -hanke, jota maakuntaliitto rahoittaa JTF-rahoituksella (Oikeudenmukaisen siirtymän rahasto, Just Transition Fund) 514 426 eurolla.
Hankkeessa kehitetään pienkulkuneuvoja, jotka tuotetaan vähähiilisillä tuotantomenetelmillä biokiertotalousmateriaaleista ja joiden käytönaikainen hiilijalanjälki on pieni. 3D-tulostus tarjoaa mahdollisuuden valmistaa kustomoituja osia ja komponentteja kulkuneuvoihin.

Mikkelin kehitysyhtiö Miksei Oy:n sekä Savonlinnan Hankekehitys Oy:n toteuttamassa Etelä-Savo Goes Global -JTF-hankkeessa keskitytään yritysten kansainvälistymiseen ja vienninedistämistyöhön. Maakuntaliiton myöntämän tuen osuus hankkeen rahoituksesta on 800 000 euroa.

ES-TYKY –  Tehdään yhdessä tulevaisuuden työelämää Etelä-Savoon -hankkeen tarkoituksena on vahvistaa haastavassa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistymistä avoimille työmarkkinoille, paikallisiin yrityksiin. Hanketta toteuttavat yhteistyössä Kuntoutussäätiö, Uutta elämää Group ja Etelä-Savon Yrittäjät ry.
Rahoittajana on Etelä-Savon ELY-keskus ja Euroopan sosiaalirahasto ESR+ 563 100 eurolla.

Työpolut Savonlinnaan -hanketta rahoittaa Etelä-Savon ELY-keskus (ESR+) ja se toteutetaan Savonlinnan Hankekehitys Oy:n, Ammattiopisto Samiedun ja Savonlinnan kaupungin työllisyyspalveluiden yhteistyönä. Tavoitteena on edistää työttömien ja työelämän ulkopuolella olevien henkilöiden työllisyyttä, helpottaa yrityksissä osaavan työvoiman saatavuutta ja kehittää käytännön ratkaisuja Savonlinnan seudun kohtaanto-ongelmaan. Tuen osuus hankkeessa on 603 359 euroa.

Saimaa lautasella -hanke aktivoi alkutuottaja- ja yritysverkostoja, tukee uusien ruoka- ja matkailualan liiketoimintamahdollisuuksien kehittämistä, lisää yrittäjien liiketoiminta-, viestintä- ja markkinointivalmiuksia ja ruoka-alan näkyvyyttä sekä rakentaa maakunnallista synergiaa ruoka- ja elintarvikealalle. JTF-hanketta rahoittaa maakuntaliitto 632 909 eurolla ja sen toteuttaa Savonlinnan Hankekehitys Oy.

Yhteistyöryhmä sai tiedoksi myös monta pienempää hanketta, jotka on käsitelty yhteistyöryhmän sihteeristössä marraskuun aikana.

Tammikuussa avataan kaksi hankehakua

Maakuntaliiton rahoitusvuosi 2024 käynnistyy kahdella uudella haulla tammikuussa.
8.1.2024 avataan kuntien ja kuntayhtymien perusrakenteen investointihaku JTF-rahastosta ja EAKR-kehittämishankehaku. Molemmissa myöntövaltuutta on jaossa noin kolme miljoonaa, eli yhteensä kuusi miljoonaa euroa.

Kuntien perusrakenteen investointituen haku päättyy 16.2.2024 ja EAKR-hankehaku viikkoa myöhemmin, 23.2.2024. 

Kokouksen esityslista ja materiaalit ovat tämän linkin takana.

Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) on lakisääteinen toimielin, joka linjaa maakunnan kehittämistä ja EU-rakennerahastovarojen käyttöä alueellaan. Maakunnan yhteistyöryhmässä ovat edustettuina puolueiden ja alueen kehityksen kannalta keskeisten sidosryhmien edustajat sekä ohjelmia rahoittava ELY-keskus.

Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä on 28 varsinaista jäsentä.

Lisätietoja:

Yhteistyöryhmän puheenjohtaja Jonne Tynkkynen, puh. 040 733 5440
Kehittämisjohtaja Merja Olenius, puh. 040 629 7210, Etelä-Savon maakuntaliitto
Ohjelmapäällikkö Pirjo Paananen, puh. 040 542 6140, Etelä-Savon maakuntaliitto