Uusimmat
Julkaistu 13.10.2026
Etelä-Savon kehittämiseen haussa 14 miljoonaa euroa EU-rakennerahastoista vuodelle 2027
Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmä MYR hyväksyi Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 EU:n alue- ja rakennepolitiikan ohjelman alueellisen rahoitussuunnitelman vuodelle 2027.
Rahoitussuunnitelmassa on sovittu Etelä-Savon maakuntaliiton ja Itä-Suomen elinvoimakeskuksen välinen jako rahoituksen myöntäjinä sekä rahoituksen kohdentaminen eri toimintalinjoille ja erityistavoitteille. Lisäksi on asetettu rahoitettaville hankkeille tuotos- ja tulostavoitteet, joita seurataan.
Suunnitelmassa on linjattu EAKR-, ESR+ ja JTF-rahoituksen määrät ja kohdistukset vuodelle 2027.
Työ- ja elinkeinoministeriöltä anotaan EU:n ja valtion rahoitusta Itä-Suomen elinvoimakeskukselle ja Etelä-Savon maakuntaliitolle yli 14 miljoonaa euroa välitettäväksi erilaisiin aluekehittämistoimiin vuonna 2027.
EAKR-rahoitusta haetaan 6,4 miljoonaa euroa, ESR-rahoitusta 5 miljoonaa euroa ja JTF-rahoitusta 2,7 miljoonaa euroa. Rahoituksesta jakautuu elinvoimakeskukseen 77 prosenttia ja maakuntaliittoon 23 prosenttia.
Kaikki maakunnassa tuettava toiminta perustuu Uudistuva ja osaava Suomi 2021-2027 -ohjelmaan. Lisäksi Etelä-Savon kehittämisrahoituksen painopisteet on kuvattu Etelä-Savon maakuntaohjelmassa 2026-2029 sekä siihen liitetyssä älykkään erikoistumisen strategiassa.
Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) on lakisääteinen toimielin, joka linjaa maakunnan kehittämistä ja EU-rakennerahastovarojen käyttöä alueellaan. Maakunnan yhteistyöryhmässä ovat edustettuina puolueiden ja alueen kehityksen kannalta keskeisten sidosryhmien edustajat sekä ohjelmia rahoittava elinvoimakeskus.
Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä on 27 varsinaista jäsentä.
Linkki kokouksen esityslistaan ja materiaaleihin.
Lisätietoja:
Yhteistyöryhmän puheenjohtaja Eetu Nissinen, puh. 040 865 2753
Kehittämisjohtaja Merja Olenius, puh. 040 629 7210, Etelä-Savon maakuntaliitto
Ohjelmapäällikkö Pirjo Paananen, puh. 040 542 6140, Etelä-Savon maakuntaliitto