Uusimmat
Julkaistu 05.11.2026
Etelä-Savon parhaat -palkinnot jaettiin rohkeille uudistajille
Vuoden 2026 Etelä-Savon maakunnan parhaat -palkinnon saajat on valittu. Palkinnon saivat Volat Oy, Savo Defence -verkosto ja ravintola Solitary. Vuoden D.O. Saimaa -yrityksenä palkittiin Karvilan Panimo.
Etelä-Savon maakuntaliitto palkitsee Etelä-Savon parhaat -palkinnolla yhteishengen, identiteetin ja imagon rakentajia, jotka tuovat maakuntaa esille myönteisessä valossa. Etelä-Savon parhaat -palkittavalta odotetaan esimerkillistä yhteistyökykyä, innovatiivisuutta, tuloksellista toimintaa tai kehittymiskykyä. Palkinnon arvoinen voi olla myös merkittävä teko, innovatiivinen yritystoiminta tai huomattava menestyminen ja tunnettuus omalla alallaan.
Tänä vuonna palkitsemisessa painotettiin rohkeutta toimia toisin, rakentaa uusia kumppanuuksia ja tarttua muutokseen. Rohkeus voi olla poikkialaista yhteistyötä, toimialojen törmäyttämistä ja ennakkoluulotonta uuden kokeilua.
– Halusimme nostaa esiin eteläsavolaisia toimijoita, jotka eivät jää odottamaan valmiita ratkaisuja, vaan vievät maakuntaa eteenpäin omalla esimerkillään jopa tuttuja toimintatapoja ravistellen, sanoo elinkeinopäällikkö Tuula Kokkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta.
Palkintoraadin muodostavat Itä-Suomen elinvoimakeskuksen, Etelä-Savon kauppakamarin, Etelä-Savon Yrittäjien, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Savon rahaston, Taide- ja kulttuuriviraston asiantuntijapankin ja maakuntaliiton edustajat. Etelä-Savon parhaat -palkinto on jaettu vuodesta 2011 saakka.
Yleisö sai jättää ehdotuksiaan palkinnon saajaksi maakuntaliiton verkkosivulla 10.9.-9.10.2026.
Tunnustukset jaettiin Etelä-Savon kunnallisjohdon seminaarin yhteydessä kulttuurikeskus Poleenissa Pieksämäellä 5.11.
Palkintoraadin perustelut Etelä-Savon parhaat 2026 -valinnoille:
Volat Oy
Luovan alan kollektiivi Volat on kasvanut rohkeasti kymmenien ammattilaisten yhteisöksi, joka toimii joustavasti etsien ratkaisut asiakkaiden monenlaisiin tarpeisiin.
Volat uudistaa toimialaa tuoreella konseptillaan ja yhteistyön mallillaan. Kulttuuri- ja luovien alojen yhteisö tarjoaa saumatonta palvelua asiakkaille ja on kasvanut haastavalla alalla ja haastavina aikoina.
Savo Defence
Eteläsavolainen puolustus- ja turvallisuusalan yritysverkosto Savo Defence on syntynyt yritysten aloitteista ja tarpeista. Verkosto kokoaa yhteen lähes 70 mikro- ja pk-yritystä, joiden tavoitteissa on kansainvälistyminen ja viennin kasvattaminen. Verkostossa liiketoimintaympäristön muutoksesta on tehty mahdollisuus.
Ravintola Solitary
Solitary tarjoaa Rantasalmella maailmanluokan tuotteita eteläsavolaisista raaka-aineista. Ruokalista pohjautuu ravintolaa ympäröivän luonnon antimiin ja ravintola toimii yhteistyössä paikallisten pientuottajien kanssa. Ravintola Solitaryn tinkimätön korkea laatu edistää eteläsavolaisen ruokamatkailun kasvua ja tunnettuutta.
D.O. Saimaa -yrityksenä Karvilan Panimo
Karvilan Panimo Enonkoskella on investoinut ja kasvattanut tuotantoa, mutta samalla kehittänyt rohkeasti uudenlaista toimintaa panimon ympärille – Olutlähdettä, Pullosaunaa, panimomatkailua ja uusia tuotteita. Toiminnassa yhdistyy hienosti paikallisuus, kasvu, uuden kokeileminen sekä ruoka-ala ja matkailu.
Lisätietoa Etelä-Savon parhaat -palkinnosta täältä
Kuvassa vasemmalta:
Volat Oy: Jonna Himanen, Pihla Liukkonen, Saku Niilo-Rämä
Ravintola Solitary: Remi Trémouille, Laura Trémouille, Leon ja Noel Trémouille
Savo Defence -verkosto: Seppo Rantala, Kaisu Peltonen, Jussi Piispanen
Karvilan Panimo: Niko Hyvärinen
Lisätietoja:
Elinkeinopäällikkö Tuula Kokkonen, puh. 040 678 5415
tuula.kokkonen(at)esavo.fi
Etelä-Savon maakuntaliitto