Suoraan sisältöön
Etelä-Savo etsii jälleen maakunnan parhaita yhteishengen, identiteetin tai imagon kohentajia. Oman ehdotuksensa palkinnon saajaksi voi jättää 7. lokakuuta saakka.

Julkaistu 21.09.2022

Kenelle tänä vuonna kuuluu Etelä-Savon parhaat -palkinto?

Etelä-Savo etsii jälleen maakunnan parhaita yhteishengen, identiteetin tai imagon kohentajia. Oman ehdotuksensa palkinnon saajaksi voi jättää 7. lokakuuta saakka.

Etelä-Savon parhaat -palkinto on tunnustus toiminnasta, joka on merkittävällä tavalla kohentanut Etelä-Savon maakunnan yhteishenkeä, identiteettiä tai imagoa.

Palkinnon voi saada yritys, yhteisö tai henkilö, joka on osoittanut esimerkillistä yhteistyökykyä, innovatiivisuutta, tuloksellista toimintaa tai kehittymiskykyä. Palkinnon arvoinen voi olla myös merkittävä teko, innovatiivinen yritystoiminta tai huomattava menestyminen ja tunnettuus omalla alallaan, mikä on lisännyt koko Etelä-Savon myönteistä tunnettuutta valtakunnallisesti.

- Vuonna 2022 painotetaan palkittavien valinnassa erityisesti yhteistyötä ja yhdessä toimimisen taitoa. Näitä tarvitaan maakunnan menestymiseksi, kertoo elinkeinopäällikkö Tuula Kokkonen Etelä-Savon maakuntaliitosta.

Toisessa kategoriassa palkitaan vuoden D.O. Saimaa-yritys. D.O. Saimaa on Suomen ensimmäinen laatu- ja alkuperämerkki.
D.O. Saimaa -tuottajista, taitajista ja heidän yhteistyöyritysverkostostaan löytyy lisätietoa osoitteesta dosaimaa.fi

Ehdotuksensa Etelä-Savon parhaat -palkinnon 2022 saajaksi ja perustelut sille pääsee antamaan maakuntaliiton verkkosivuilla esavo.fi/parhaat ja tästä linkistä.

Viimeinen ehdotusten jättöpäivä on 7. lokakuuta. Ehdotuksen voi jättää nimettömästi, mutta yhteystietonsa jättäneiden kesken arvotaan D.O. Saimaa -tuotepakkaus.

Ehdotuksia palkinnonsaajiksi voi tehdä kuka tahansa, mutta valinnan tekee raati. Palkintoraadin muodostavat Etelä-Savon ELY-keskuksen, Etelä-Savon kauppakamarin, Etelä-Savon Yrittäjien, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun, Etelä-Savon rahaston, taidetoimikunnan ja maakuntaliiton edustajat.

Etelä-Savon parhaat -palkinnot myöntää Etelä-Savon maakuntaliitto. Vuoden 2022 palkinnot jaetaan 2.11. Pieksämäellä Etelä-Savon Kunnallisjohdon seminaarin yhteydessä.

Viime vuonna Etelä-Savon parhaina palkittiin OiOi Collective -yritys ja yrittäjä Sami Kämppi, Sahanlahti Resort, Saimaa-ilmiö -tiimi sekä D.O. Saimaa-yrityksenä Putkisalon kartano.

Lisätietoja:

viestintäpäällikkö Heidi Miettinen
Etelä-Savon maakuntaliitto
puh. 040 624 0624

elinkeinopäällikkö Tuula Kokkonen
Etelä-Savon maakuntaliitto 
puh. 040 773 7285