Suoraan sisältöön

Julkaistu 25.08.2021

Muutoksen paikka -ilmastojournalismin seminaari 4.9. Sulkavalla

Europe Direct Etelä-Savo on mukana järjestämässä ensimmäistä ilmastojournalismin seminaaria.

EU:n ilmastopaketti on kuumentanut ilmastonmuutoksesta käytävää pohdintaa sekä globaalilla että kansallisella tasolla. Ilmastonmuutoksen vaikutukset ovat kuitenkin aina paikallisia – mutta paikallislehdet ovat usein jättäytyneet keskustelussa taustalle.

Mitä ilmastonmuutos tarkoittaa paikallistasolla, esimerkiksi juuri Itä-Suomessa? Miten se tulee vaikuttamaan alueen maa- ja metsätalouteen sekä elinkeinoihin, ja millä tavoin paikallismedioiden olisi hyvä osallistua keskusteluun?

Muutoksen paikka -seminaarissa käynnistellään keskustelua siitä, mitä paikalliselta journalismilta vaaditaan ilmastonmuutoksesta raportoimisessa. Mitä tukea toimittajat tarvitsevat ilmastosiirtymästä kertomiseen ja paikallisen tulevaisuuden hahmottamiseen?

Seminaarissa kohtaavat paikallisten tiedotusvälineiden toimittajat, muut paikalliset toimijat ja vaikuttajat sekä ilmastoviestinnän tutkijat. Päivän aikana verkostoidutaan ja kerätään ajatuksia tekeillä olevan tutkimus- ja kehityshankkeen tueksi.

Seminaarin ohjelma.

Seminaari on osa EU:n komission Euroopan tulevaisuuskonferenssin tapahtumasarjaa

Katso tapahtuman striimi tästä linkistä.

Tapahtuman järjestinä vaikuttavat viestinnän professori Risto Kunelius Helsingin yliopistosta, ilmastonmuutoksen visualisointiin perehtynyt tutkija Niina Uusitalo Tampereen yliopistosta, Savonia AMK:n ilmastoturvallisuusasiantuntija Jyri Wuorisalo sekä ilmastostrategiaa valmistelevan Sulkava-lehden päätoimittaja Tea Ikonen ja toimittaja Hanna Partanen.

Tapahtuman järjestäjät: Sulkava-lehti, Savonia AMK, Kuvitetut ilmastotunteet -hanke (Tampereen yliopisto), ECANET (Suomen Akatemia/Helsingin yliopisto), Europe Direct Kuopio, Europe Direct Etelä-Savo ja Sulkavan kunta.

Lisää tietoa Euroopan tulevaisuuskonferenssista.