Partaharjuntien parantaminen -hankkeen toteuttajana on Väylävirasto ja hanketta rahoittaa Etelä-Savon Ely-keskus. Hanke saa EU- ja valtion rahoitusta noin 533 000 euroa ja Väyläviraston omarahoitusta 320 000 euroa. Pieksämäen kaupunki rahoittaa hanketta 231 350 eurolla.
Tavoitteena on kunnostaa Partaharjuntie (Mt 15287) noin 5,7 kilometrin matkalla Kaakinmäenkadun ja Partaharjun puutarhan välillä.
Parannusta tien turvallisuuteen ja yritysten toimintaedellytyksiin
Partaharjuntie on yhdystie, joka täydentää alueen yleistä tieverkkoa Pieksämäen ja Suonteen välillä.
Tien keskimääräinen vuorokausiliikenne on 835 ajoneuvoa vuorokaudessa, josta raskaan liikenteen osuus on noin 43 ajoneuvoa. Kapea, jyrkkäluiskainen ja mutkainen tie asettaa haasteita erityisesti raskaalle liikenteelle, jolla on ongelmia tien jyrkissä nousuissa talvikeleillä. Mäkisyydestä ja mutkaisuudesta johtuen maantiellä on näkemäpuutteita ja tien päällyste on heikkokuntoinen. Partaharjuntien palvelutaso ei vastaa nykyliikenteen tarpeita ja tienkäyttäjät kokevat tien paikoin vaaralliseksi.
- Tien kunnostaminen lisää merkittävästi alueen yritysten saavutettavuutta ja tien käyttäjien turvallisuutta, sanoo yritysasiantuntija Jarkko Rautio Etelä-Savon ELY-keskuksesta.
Partaharjun puutarhalla on muun muassa liimapuutehdas, sahalaitos, puuterminaali ja kasvihuoneita. Puutarhalla liikennöi tuhansia rekkoja vuodessa.
Partaharjukeskuksella järjestetään vuosittain noin 450 tapahtumaa ja Partaharjun alueella on runsaasti vaellus-, pyöräily- ja kävelyreittejä. Alueella on myös paljon kevyttä liikennettä.
Merkittävimmät toimenpiteet hankkeessa ovat maantien vaaka- ja pystygeometrian parantaminen Suurisuon kohdalla massanvaihtoineen sekä puuston poisto ja vesakon raivaus tiealueelta tarvittavilta osin.
Tien kantavuutta ja tievalaistusta parannetaan ja tie päällystetään uudelleen.
Lisätietoja hankkeesta:
Jarkko Rautio
Yritysasiantuntija
Puh. 0295 024 164, vaihde 0295 024 000
Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, EU-rahoitus/Itä-Suomen suuralue
Kokouksen esityslista ja materiaalit (linkki).
Maakunnan yhteistyöryhmä (MYR) on lakisääteinen toimielin, joka linjaa maakunnan kehittämistä ja EU-rakennerahastovarojen käyttöä alueellaan. Maakunnan yhteistyöryhmässä ovat edustettuina puolueiden ja alueen kehityksen kannalta keskeisten sidosryhmien edustajat sekä ohjelmia rahoittava ELY-keskus.
Etelä-Savon maakunnan yhteistyöryhmässä on 28 varsinaista jäsentä.
Lisätietoja:
Yhteistyöryhmän puheenjohtaja Jonne Tynkkynen, puh. 040 7335440
Vs. kehittämisjohtaja Anne Kokkonen, puh. 044 770 0512, Etelä-Savon maakuntaliitto
Ohjelmapäällikkö Pirjo Paananen, puh. 040 542 6140, Etelä-Savon maakuntaliitto
|