Suoraan sisältöön

Julkaistu 02.02.2022

YhES - Yhdistykset Etelä-Savossa järjestöneuvottelukunnan kokoustiedote 27.1.2022

Järjestöneuvottelukunta YhES – Yhdistykset Etelä-Savossa kokoontui vuoden ensimmäiseen kokoukseensa 29.10.2020. Paikalla oli 25 osallistujaa.

Kokouksen alussa kuulumisia maakunnasta kertoivat maakuntajohtaja Pentti Mäkinen ja kehittämisjohtaja Merja Olenius maakuntaliitosta. Maakuntahallituksen yhteyshenkilö Jaana Strandman esittäytyi YhES:ille.

Kokouksessa päätettiin esittää maakuntahallituksen hyväksyttäväksi kahta uutta varajäsentä, Asko Koukkaria ja Ossi Blomerusta. Lisäksi sovittiin, että Sirkku Mehtolaa esitetään varajäsenen paikalta varsinaiseksi jäseneksi. 

Kokouksessa keskusteltiin vuoden 2021 toiminnan tavoitteiden toteutumisesta ja todettiin toiminnan pääosin onnistuneen koronan tuomista haasteista huolimatta. Vuoden 2022 toiminnan painopisteiksi valittiin edelleen tunnettuuteen ja viestintään panostaminen. Sekä neuvottelukunnan että YhES-alustan toimintaa pitää edelleen aktiivisesti rummuttaa. Hyvinvointialueen valmisteluun ovat järjestöt jo päässeet hyvin mukaan, ja se on toinen vuoden 2022 aikana ajankohtainen ja panostettava asia. Kuntayhteistyön tehostaminen valikoitui kolmanneksi painopisteeksi. 

Vuoden 2022 aikana on ajankohtaista myös käynnistää toimenpiteet hakujen suunnitteluun uuden toimikauden osalta. Osa jäsenistöstä vaihtuu ja loppuvuodesta valmistunut YhES-käsikirja voi toimia myös viestinnällisesti uusien aktiivisten järjestötoimijoiden mukaan houkuttelemisena. ’

Yhteisenä toiveena on, että vuoden 2022 seuraava kokous päästäisiin pitämään livekokouksena.

Seuraavan kerra YhESin kokous pidetään 7.4.2022. YhESin kokouspöytäkirjat löytyvät osoitteesta www.esavo.fi/YhES 

Lisätietoja:

Kalle Husso, puheenjohtaja
044 3410075

Eveliina Pekkanen
Kehittämispäällikkö, Etelä-Savon maakuntaliitto
044 770 0591