Suoraan sisältöön

Julkaistu 27.10.2021

Etelä-Savoon lisää tuulivoimaa? Kyllä kiitos

Ympäristöministeriö myönsi Etelä-Savon maakuntaliitolle 50 000 e tuulivoiman edistämiseen keväällä 2021. Hanke kestää ensi vuoden loppuun. Hankkeen yhteydessä mm. päivitetään Etelä-Savon 1. vaihemaakuntakaavan (käsittelee tuulivoimaa) selvitykset ja pyritään parantamaan tuulivoiman hyväksyttävyyttä. Tavoitteena on myös löytää uusia tuulivoimatuotantoon soveltuvia alueita Etelä-Savosta.

Tuulivoiman lisäämismahdollisuuksista Etelä-Savossa ei ole vielä laadittu selvityksiä. Huomioiden se, että Etelä-Savo on kauttaaltaan asuttu ja loma-asuntoja meillä on yli 45 000, tiedostamme haasteet tuulivoiman, asutuksen ja loma-asutuksen yhteensovittamisen kanssa. Olemme kuitenkin toiveikkaita, että hyvällä ja vuorovaikutteisella suunnitelulla olisi mahdollista löytää uusia tuulivoimatuotantoon sopivia alueita. 

Osana tuulivoiman edistämishanketta tässä blogissa esitellään tuulivoimaan liittyviä ajankohtaisia asioita eri näkökulmista. Mikäli kaipaat hyvää yhteenvetoa siitä, missä tuulivoiman suhteen mennään, kannattaa tulla 10.11.2021 Mikkeliin tuulivoimaseminaariin.

Alla ohjelma ja tässä ilmoittautumislinkki tapahtumaan (ilmoittaudu 2.11.2021 mennessä). 

Mitä mieltä sinä olet, miten Etelä-Savon tulisi vastata energiasiirtymään ja hallitusohjelman tavoitteisiin (hiilineutraali Suomi vuoteen 2035 mennessä)? Tuulivoimaan panostamalla vai tekemällä jotain muuta - mitä? 

Jenni Oksanen

Jenni Oksanen.

Kirjoittaja työskentelee Etelä-Savon maakuntaliitossa aluesuunnittelupäällikkönä ja vastaa maakuntakaavan laadinnasta sekä toimii tuulivoimahankkeen projektipäällikkönä.
 

Kommentit (0)

Jätä kommentti